Asiantuntija: Assangen kohtelu on oikeusvaltioperiaatteen vastaista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Asiantuntija: Assangen kohtelu on oikeusvaltioperiaatteen vastaista

Heikki Patomäen mukaan Suomen tulisi ottaa aktiivisempi rooli Wikileaks-johtaja Julian Assangen oikeuksien turvaamisessa.

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun WikiLeaks-vuotosivuston perustaja ja keulahahmo Julian Assange hakeutui Ecuadorin Lontoon-suurlähetystöön ja sai turvapaikan valtiolta.

Iso-Britannian viranomaiset ovat määränneet Assangen luovutettavaksi Ruotsiin, jossa häntä halutaan kuulustella seksuaalirikosepäilyistä. Assangen asianajajien mukaan Ruotsin hallitus ei ole kuitenkaan antanut riittäviä takuita, ettei häntä luovutettaisi Yhdysvaltojen viranomaisille.

Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki pitää Assangen kohtelua huolestuttavana.

"Assange on ollut tutkintovankeutta muistuttavassa tilanteessa jo kolmatta vuotta. Tämä on oikeusvaltioperiaatteen vastaista", Patomäki korostaa. Patomäen mukaan Suomen on kunnioitettava Ecuadorin Assangelle myöntämää poliittisen turvapaikan statusta.

Suomessa tiedotusvälineet ja poliitikot ovat osallistuneet monia muita EU-maita pidättyväisemmin WikiLeaks-keskusteluun. Näkyvimmissä hallituksen ja suurimpien tiedotusvälineiden avauksissa on suhtauduttu WikiLeaksiin nuivasti. Muun muassa Suomen silloinen ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan "koko WikiLeaks-ilmiö on vastenmielinen".

Taustalla paljastukset sotarikoksista

WikiLeaks on voittoa tavoittelematon järjestö, joka julkaisee ja analysoi sille luovutettuja asiakirjoja.

WikiLeaksin merkittävimmät julkaisut käsittelevät Yhdysvaltain Afganistanin ja Irakin miehitystä. Vuodetuissa diplomaattisähkeissä ja audiovisuaalisessa materiaalissa on raskauttavaa näyttöä sotarikoksista ja mahdollisista rikoksista ihmisyyttä vastaan.

WikiLeaksin julkaistua Afghanistanin ja Irakin sotia kuvaavat aineistot ryhtyivät Yhdysvaltain viranomaiset välittömiin toimiin WikiLeaksia vastaan. James Goodale, Yhdysvaltain arvostetuimpia maan perustuslain ensimmäiseen lisäykseen erikoistuneita lakimiehiä, pitää luultavana, että Yhdysvaltain viranomaiset ovat jo antaneet salaisen pidätysmääräyksen Assangesta.

Yhdysvaltain oikeusministeriö ei ole julkistanut WikiLeaksia tai Assangia vastaan kohdistettuja toimenpiteitään. Australian vanhin päivälehti The Sydney Morning Herald on kuitenkin raportoinut, että Australian diplomaatit Yhdysvalloissa ovat kuvailleet WikiLeaksiin kohdistettuja vastatoimia "sekä luonteeltaan että mittasuhteiltaan ennennäkemättömiksi", ja että yhdysvaltalaisviranomaisten juridiset vastatoimenpiteet ovat niin ikään "vertaansa vailla". Yhdysvaltain hallituksen reaktio johti siihen, että Assange päätti hakea Ecuadorilta turvapaikkaa kesäkuussa 2012.

Patomäki muistuttaa, että Ecuadorin hallituksen Assangelle myöntämä poliittisen turvapaikan status velvoittaa ainakin moraalisesti ja myös oikeudellisessa mielessä lähtökohtaisesti kaikkia maailman valtioita kaikkia maailman valtioita – myös Suomea.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia