Argentiina laittaa mustat laatikot kalastusaluksiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Argentiina laittaa mustat laatikot kalastusaluksiin

Argentiina pakottaa isot kalastusalukset ottamaan kyytiinsä valvontakameran, jotta argentiinankummelin ylikalastus Etelä-Atlantilla saataisiin loppumaan.

Argentiina pakottaa isot kalastusalukset ottamaan kyytiinsä valvontakameran, jotta argentiinankummelin ylikalastus Etelä-Atlantilla saataisiin loppumaan.

"Argentiina on maailman ensimmäinen maa, joka ottaa videokameravalvonnan käyttöön ja tekee siitä pakollisen. Ne, jotka eivät asenna laitetta, saavat kärsiä rangaistukset", Argentiinan kalastusministeri Norberto Yauhar sanoo.

Kameroita verrataan lentokoneiden mustiin laatikoihin, koska niitä ei voi peukaloida. Kamerat paljastavat, käyttävätkö alukset tekniikoita, joissa pienet kalat pääsevät karkuun. Ne myös mittaavat saaliin kokoa.

Mustaan laatikkoon kuuluu myös paikannussysteemi. Sen avulla valvotaan, etteivät alukset kalasta 180 000 neliökilometrin alueella, jossa argentiinankummelin kalastus on kielletty.

Kamerat asennettiin vuoden 2011 alussa 40 suureen kalastusalukseen, ja kolmen kuukauden koeajan jälkeen järjestelmä on määrä ulottaa koko Argentiinan kalastuslaivastoon. Vain pienet, perinteiset kalastusalukset välttyvät mustalta laatikolta.

Argentiinankummeli (Merluccius hubbsi) on kummeliturskiin kuuluva suurikokoinen petokala ja taloudellisesti merkittävä valkealihainen kala.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia