Amnesty: Ihmisoikeuksia kunnioitettava Konyn kiinniotossa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Ihmisoikeuksia kunnioitettava Konyn kiinniotossa

Syytettyjen kuolema ei toisi oikeutta sissiliike LRA:n uhreille, muistuttaa Amnesty.

Sissiliike LRA:n johtaja Joseph Kony on saatava oikeuden eteen, mutta hänen kiinniotossaan tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International muistuttaa.

Konyn teot ovat nousseet viime aikoina monien tietoisuuteen hänen tuomitsemistaan vaativan Kony2012-kampanjan ansiosta. Kampanjan tarkoituksena on herättää tietoisuus LRA:n teoista ja saada Kony oikeuden eteen, mutta sitä on syytetty myös faktojen vääristelystä.

Amnestyn mukaan kampanja on huomattava muistutus siitä, että LRA:n rikokset jatkuvat edelleen. Järjestö kuitenkin muistuttaa, että syytettyjen kuolema ei toisi oikeutta liikkeen uhreille ja saattaisi vaarantaa ihmisten turvallisuuden. Monet LRA:n jäsenet ovat myös pakolla värvättyjä ja itsekin ihmisoikeusrikkomusten uhreja.

LRA aloitti taistelunsa Ugandan hallitusta vastaan 1980-luvulla. Vuosikymmenien toimintansa aikana se on kylvänyt tuhoa Keski-Afrikan tasavallassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Sudanissa ja Ugandassa.

Kony ja kolme muuta LRA-johtajaa ovat pakoilleet vuodesta 2005 asti kansainvälistä rikostuomioistuinta, jossa he ovat syytettyinä muun muassa joukosta sotarikoksia, murhista, alle 15-vuotiaden pakkovärväämisestä sotilaiksi, seksuaalirikoksista sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia