Aidsin uhkaa liioiteltu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Aidsin uhkaa liioiteltu

Yleensä tähän aikaan vuodesta tiedotusvälineet ovat täynnä juttuja, joissa kerrotaan aidsin räjähdysmäisestä leviämisestä paitsi Afrikassa myös väkirikkaissa Aasian maissa Intiassa ja Kiinassa. Tänä vuonna on kuitenkin ollut aika hiljaista. Joulukuun 1. päivänä vietettyä kansainvälistä aidspäivää ei juuri noteerattu mediassa, ja YK:n aidsjärjestön Unaidsin puolivuotisraporttiakin selostettiin pienikokoisin otsikoin.

Silti juuri tänä vuonna olisi voinut olla aihetta riemuun. Kun vielä viime vuonna hiv-tartunnan saaneiden määrän kerrottiin olevan 40 miljoonaa, nyt Unaids arvioi viruksen kantajien määräksi ”vain” 33 miljoonaa ihmistä. Kun vuonna 2000 YK-järjestö ilmoitti yli viiden miljoonan ihmisen saaneen vuoden aikana hiv-tartunnan, tänä vuonna uusia tartuntoja arvioidaan olevan reilu kaksi miljoonaa.

Ilmoitettujen lukujen perusteella uusien hiv-tartuntojen määrä olisi siis seitsemässä vuodessa vähentynyt alle puoleen aiemmasta. Samalla hiviä sairastavien kokonaismäärä olisi pudonnut vuoden 1998 tasolle. Vuonna 1998 Unaids ilmoitti, että tartunnan saaneita oli 33 miljoonaa.

”Epäilemättä alamme vihdoin nähdä tehdyn työn tuloksia. Uusien hiv-tapausten määrä ja kuolleisuus ovat laskeneet”, totesi Unaidsin johtaja Peter Piot.

* * *

Aidsjärjestön johtajan itsetyytyväisyys on hiukan tekopyhää, sillä pudotukset tartunnan saaneiden lukumäärässä johtuvat lähinnä siitä, että Unaids on joutunut oikaisemaan aiempia, aidsongelmaa rajusti paisutelleita arvioitaan.

Järjestön arvio hiv-tartunnan kantajien määrästä Afrikassa pieneni 25 miljoonasta 22 miljoonaan. Uusien tartuntojen arvioitu määrä putosi viime vuoden kolmesta miljoonasta 1,7 miljoonaan.

Viime vuonna aidsjärjestö arveli, että Intiassa olisi viisi miljoonaa hiv-tartunnan saanutta. Nyt taudinkantajia arvioidaan olevan puolet vähemmän.

Kiinan tartuntamääriä leikattiin jo vuosi sitten. Unaidsin mukaan Kiinassa on nyt 650 000 hiv-tartunnan saanutta, kun vielä pari vuotta sitten arvio läheni miljoonaa. Vuosituhannen vaihteessa kiihkeimmät aidsasiantuntijat ennustivat, että Kiinassa hiv-tapausten määrä kohoaisi 20 miljoonaan vuoteen 2010 mennessä.

* * *

Yhdysvaltalainen epidemiologi James Chin ennakoi Unaidsin tartunta-arvioiden romahduksen viime keväänä ilmestyneessä kirjassaan The AIDS Pandemic.

Maailman tunnetuimpiin aidstutkijoihin kuuluva Chin oli itse 90-luvun alussa vastuussa maailmanlaajuisten hiv-ennusteiden laatimisesta Maailman terveysjärjestössä WHO:ssa. Ennusteet näyttäisivät karanneen käsistä 90-luvun puolivälissä, kun arvioiden tekeminen siirtyi vastaperustetulle YK-järjestölle Unaidsille.

YK-järjestön virhearviot ovat Chinin mukaan perustuneet väärinkäsitykseen hivin leviämismahdollisuuksista. Hiv on itse asiassa hyvin hankalasti tarttuva tauti, joka leviää vain verikontaktissa tai yhdynnässä. Heteroseksuaalisessa yhdynnässä tartuntatodennäköisyys on alle yhden promillen luokkaa. Tarvitaan siis keskimäärin yli tuhat suojaamatonta yhdyntää, jotta virus siirtyisi kumppaniin.

Chinin keskeinen väite on, että Afrikan maita lukuun ottamatta valtaväestöllä ei ole juuri riskiä sairastua hiviin, sillä taudin leviäminen edellyttää senlaatuista riskikäyttäytymistä, jota useimmissa maissa ei yksinkertaisesti ole. Suurimmassa osassa maailman maista hiv on edelleenkin lähinnä prostituoitujen ja näiden asiakkaiden, seksikumppaneita tiheään vaihtavien homomiesten tai samoja neuloja käyttävien suonensisäisten huumeidenkäyttäjien tauti.

Likaisesta neulasta tai suojaamattomasta maksullisesta seksistä hiv-tartunnan saaneen vakituisella seksikumppanilla on tietenkin huomattava riski saada tartunta vuosien kuluessa, mutta James Chinin mukaan on hyvin epätodennäköistä, että tauti leviäisi edelleen kovin laajalle valtaväestöön. Tehtyjen seulontakokeiden perusteella Chin päättelee, että epidemia onkin useimmissa maailman maissa lähtenyt jo vuosia sitten selvään laskuun.

* * *

Voi olla syytä korostaa, että Unaidsin julkistamat tilannekatsaukset eivät kerro testeissä todetuista hiv-tartunnoista. YK-järjestön arviot ovat perustuneet lähinnä yksittäisissä äitiysneuvoloissa otettuihin verikokeisiin, joiden tuloksista on matemaattisilla tietokoneohjelmilla tehty koko maan väestöä koskevia yleistyksiä. Aiempia arvioita oli lopulta pakko leikata, kun monissa maissa ensi kertaa tehdyissä valtakunnallisissa terveysseulonnoissa päädyttiin oletettua selvästi alhaisempiin hiv-tartuntamääriin.

Eteläisestä Afrikasta on lukuisia esimerkkejä matemaattisista laskelmista, joilla on saatu moninkertaisia tartuntamääriä todelliseen tilanteeseen verrattuna. Matemaattisella mallilla arvioitiin vuonna 2003, että Etelä-Afrikan pankkien työntekijöistä 12 prosentilla olisi hi-virus. Suurimpien pankkien tekemässä 29 000 pankkitoimihenkilön hiv-testissä kuitenkin vain kolme prosenttia testatuista todettiin positiivisiksi.

Grahamstownin vankilassa puolestaan hiv-tartunnan saaneiden vankien osuus oli reilu kaksi prosenttia, vaikka lehtitietojen mukaan Etelä-Afrikassa 60 prosenttia vangeista olisi viruksen kantajia.

Malawissa Maailmanpankin raportin mukaan joka seitsemäs opettaja oli menehtymässä aidsiin vuonna 2002. Todellisuudessa koko vuonna kuoli yhteensä alle kolme prosenttia maan opettajista, eikä kuolinsyynä joka kerta suinkaan ollut aids.

Joissain tapauksissa syynä virheellisiin arvioihin voivat olla myös virheelliset testitulokset. Sambiassa Lusakan yliopistollisessa keskussairaalassa testattiin 90-luvun lopulla kaikki aiemmin positiivisen testituloksen saaneet verinäytteet. Uusissa testeissä kolmasosa näytteistä todettiin negatiivisiksi.

Julkaisija: Kansan Uutiset

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia