2000-luvun konfliktit vaativat uusia ratkaisuja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

2000-luvun konfliktit vaativat uusia ratkaisuja

Työpaikat, turvallisuus ja oikeudenmukaisuus pysäyttävät konfliktien kierteen, sanoo Maailmanpankki.

Työpaikkojen, oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden luominen ovat tärkeimpiä keinoja estää konfliktien kierre, todetaan Maailmanpankin World Development Report 2011:ssa.

Maailmanpankki on huolissaan siitä, että 2000-luvun konflikteille tyypillinen piirre näyttää olevan toistuvuus. 90 prosenttia viimeisen vuosikymmenen aikana syttyneistä sisällissodista on syttynyt maissa, joissa on jo ollut sisällissota viimeisten 30 vuoden aikana.

Myös konfliktien luonne on muuttunut: niillä ei ole enää selkeää alkua tai loppua, väkivallan eri muodot sekoittuvat toisiinsa ja konfliktien syyt ovat yhä moninaisemmat.

Raportissa esitellään useita konkreettisia keinoja, joiden avulla konfliktimaat ovat pysäyttäneet väkivallan kierteen. Niitä voivat olla esimerkiksi hallinnon hajauttaminen, syrjivän lainsäädännön korjaaminen tai vaikkapa turvallisuus- ja oikeuslaitoksen uudistaminen.

Raportin mukaan kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi tarvitaan aluksi vain muutama yksinkertainen keino. Esimerkiksi Liberiassa konfliktista toipuminen aloitettiin palauttamalla sähköt osaan pääkaupunkia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia