0,7-tavoitteelle puolueissa vahva kannatus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

0,7-tavoitteelle puolueissa vahva kannatus

Kaikki hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet tukevat kehitysmäärärahojen nostamista 0,7 prosenttiin.

Kirkon Ulkomaanavun ja Kepan viime perjantaina järjestämässä Minne menet kehityspolitiikka? -seminaarissa varmistui, että kaikki hallitusneuvottelujen puolueet antavat tukensa kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiselle 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä, kirjoittaa Kepa sivuillaan.

Suomen kehityspolitiikasta ja sen suunnasta keskustelemaan kokoontuneita kansanedustajia ja muita kehitysyhteistyökysymyksistä kiinnostuneita tahoja puhutti myös ilmastoraha.

Useimmat puolueet pitivät tärkeänä, että ilmastonmuutoksen torjumiseen tarkoitetut varat tulevat muun kehitysyhteistyöbudjetin ulkopuolelta. Osa edustajista tosin myönsi, ettei puolueella ole asiasta vielä virallista kannanottoa.

Myös Kirkon Ulkomaanavun esittämä kannanotto ruokaturvaan sai puolueiden edustajilta ymmärrystä. Ulkomaanavun vaikuttamistyön johtaja Aaro Rytkönen pitää globaalia ruokaturvaa yhtenä tulevan hallituskauden tärkeimpänä kysymyksenä:

"Ruokaturva on erittäin tärkeä ihmisoikeus- ja turvallisuuskysymys. Työkaluja ruokaturvan parantamiseksi on olemassa. Seuraavassa kehityspoliittisessa ohjelmassa pitää sitoutua vakiinnuttamaan maatalouden ja ruokaturvan osuus kehitysyhteistyöstä vähintään kymmeneen prosenttiin."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia