Lapsen oikeus koulutukseen ja suojeluun – Interpedia aloittaa kolme uutta kehitysyhteistyöhanketta vuonna 2023 | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lapsen oikeus koulutukseen ja suojeluun – Interpedia aloittaa kolme uutta kehitysyhteistyöhanketta vuonna 2023

Interpedia aloittaa kolme uutta hanketta, joiden tavoitteena on edistää lapsen oikeuksia, etenkin oikeutta koulutukseen ja suojeluun.

Ulkoministeriö on kesäkuussa myöntänyt Interpedialle rahoituksen kolmelle uudelle kehitysyhteistyöhankkeelle Nepaliin ja Etiopiaan vuosille 2023–2026.

Hanketukea myönnettiin yhteensä 1 327 800 e.

Saimme rahoituksen kaikille hakemillemme hankkeille ja toteutamme niitä yhdessä pitkäaikaisten kumppanijärjestöjemme kanssa.

Hankkeiden tavoitteena on edistää lapsen oikeuksia, etenkin oikeutta koulutukseen ja suojeluun. Työ tavoittaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria, kuten tyttöjä sekä vammaisia ja kastittomia lapsia.

Kiitämme ulkoministeriötä luottamuksesta ja lahjoittajiamme osallistumisesta omarahoituksen keräämiseen.

Interpedia on toteuttanut kehitysyhteistyöhankkeita jo 1980-luvulta lähtien.

Uudet hankkeet

Etiopia: Oikeus hyvään lapsuuteen – vammaisten lasten oikeuksien ja inkluusion edistäminen vastuunkantajia sitouttamalla

Nelivuotisen hankkeen tavoitteena on edistää Etiopian vammaisten lasten oikeuksien toteutumista, jotta he voivat nauttia tasapainoisesta lapsuudesta, turvallisesta kasvuympäristöstä ja laadukkaasta koulutuksesta.

Etiopiassa tarvitaan edelleen ruohonjuuritason työtä vammaisten lasten tunnistamiseksi ja kouluun pääsemiseksi. Lisäksi tarvitaan muutosta yhteisöjen syrjiviin käytäntöihin ja ajatusmalleihin. Paikallisten viranomaisten ja vammaisten ihmisten paikallisjärjestöjen osaamista on myös vahvistettava.

Olemme työskennelleet kumppanijärjestömme Berhan Lehetsanatin kanssa Bishoftun alueella jo yli kymmenen vuoden ajan ja tavoittaneet yli tuhat vammaista lasta. Tämä hanke toteuttaa yhteisöpohjaista kuntoutusta seitsemässä kebelessä, joista osa on täysin uusia alueita.

Nepal: Voimatytöt

Hanke edistää sukupuolten tasa-arvoa ja vähentää syrjintää parantamalla haavoittuvassa asemassa olevien tyttöjen oikeuksia. Tytöt kohtaavat Nepalin maaseudulla usein syrjintää, mikä voi johtaa koulun keskeyttämiseen, lapsiavioliittoihin ja ihmiskauppaan.

Hankkeessa luodaan vuoropuhelua vallankäyttäjien ja tyttöjen välille, voimaannutetaan tyttöjä sekä parannetaan lastensuojelumekanismeja ja koulujen oppimisympäristöjä.

Hanketta toteuttaa Nepalissa pitkäaikainen kumppanijärjestömme Children and Women in Social Service and Human Rights (CWISH). Tavoitteena on, että Nepalin haavoittuvassa asemassa olevat tytöt voimaantuvat toimimaan aktiivisesti oikeuksiensa puolesta, ja yhteisöt ja viranomaiset tukevat heidän agendaansa.

Nepal: Lapsen oikeus koulutukseen ja suojeluun – yhteisölähtöinen kouluhallinnon kehittämishanke Länsi-Nepalissa

Hankkeessa vahvistamme lastensuojelu- ja koulutusjärjestelmiä sekä koulujen hallintoa Nepalin Kaukolännessä.

Sukupuoleen, kastiin ja vammaisuuteen perustuva syrjintä on edelleen syvälle juurtunutta Nepalin Kaukolännessä. Tytöt sekä kastittomat dalitit ja vammaiset lapset ovat hyvin haavoittuvassa asemassa. Tytöt kohtaavat useita syrjiviä käytäntöjä kuten lapsiavioliitot, vastuu kotitöistä, poikien suosiminen, perheväkivalta ja kuukautisten aikana epäpuhtaaksi leimaaminen. Kastittomat ja vammaiset tytöt ovat erityisen syrjittyjä.

Edistämme hankkeessa lasten oikeutta koulutukseen ja suojeluun mm. puuttumalla koulun keskeyttämisiin ja syrjintään yhteisöissä sekä sitouttamalla kansalaisyhteiskuntaa edistämään vastuullisuutta ja hyvää hallintotapaa kouluissa ja paikallishallinnossa.

Toteutamme hankkeen yhdessä Loo Niva Child Concern Groupin kanssa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia