Lähetysseura lähetti 150 000 euroa katastrofiapua Nepalin yhteistyökumppaneille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lähetysseura lähetti 150 000 euroa katastrofiapua Nepalin yhteistyökumppaneille

Lähetysseura on lähettänyt neljälle Nepalin yhteistyökumppanilleen katastrofiapua yhteensä 150 000 euroa. Näistä kolme toimii Gorkhan ja Dhadingin lääneissä, jotka sijaitsevat Kathmandun länsipuolella maanjäristyksen keskuksessa.

Lähetysseura on lähettänyt neljälle Nepalin yhteistyökumppanilleen katastrofiapua yhteensä 150 000 euroa. Näistä kolme toimii Gorkhan ja Dhadingin lääneissä, jotka sijaitsevat Kathmandun länsipuolella lauantaisen 25.4. maanjäristyksen keskuksessa.

Lähetysseuran apu kanavoidaan tuttujen yhteistyökumppaneiden kautta kaikkein heikoimmassa asemassa oleville alueille, ja sitä ovat jakamassa myös Lähetysseuran omat työntekijät.

Kylistä suurin osa on vaurioitunut. Dhadingin viidessä kunnassa jopa 90 % rakennuksista on tuhoutunut. Dhadingissa ja Gorkhassa on kuollut noin 550 henkeä ja loukkaantuneita on runsas 600.

Katastrofiavulla vastataan akuuttiin hätään jakamalla telttoja, peittoja, ruokaa (riisiä, nuudeleita, suolaa, sokeria, ruokaöljyä), saippuaa ja tarvikkeita vedenpuhdistukseen.

Lähetysseura on toiminut alueella yhteistyökumppaneidensa kanssa kuusi vuotta. Kehitysyhteistyöhankkeiden tavoitteena on turvata syrjittyjen ihmisryhmien peruskoulutus, ruoansaanti, terveyspalvelut sekä parantaa päivittäistä hygieniaa.

Centre for Mental Health and Counselling -järjestö pystyy antamaan apua katastrofin aiheuttamista traumoista kärsiville.

Nepal on yksi maailman köyhimmistä valtioista; neljännes asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella. Valtion mahdollisuudet auttaa katastrofitilanteissa ovat heikot. Väestöstä lähes 80 prosenttia saa toimeentulonsa pienimuotoisesta maataloudesta. Tuloerot maaseudun ja pääkaupunki Kathmandun välillä ovat suuret.

Lähetysseuran työ Nepalissa alkoi vuonna 1978. Tavoitteena on parantaa ennen kaikkea syrjittyjen yhteisöjen elinoloja. Varsinkin alakastiset ja vammaiset ovat syrjityssä asemassa.

Lahjoita netissä

Voit lahjoittaa myös näin:

Tilille FI60 8179 9710 0312 86 kirjoita viestikenttään AUTA
Soita numeroon 0600 11320 (puhelun hinta 20,28 e + pvm.)
Lähetä tekstiviesti AUTA5 (5 e) tai AUTA10 (10 e) numeroon 16155

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia