Kauneimmat Joululaulut ilahduttavat ohikulkijoita Kampin ostoskeskuksessa 9.12. | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kauneimmat Joululaulut ilahduttavat ohikulkijoita Kampin ostoskeskuksessa 9.12.

Mukana myös elävä valokuvanäyttely Nepalin äideistä.

Ensi tiistaina 9.12. Suomen Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut tempaisee Kampin ostoskeskuksessa. Useat kuorot ilahduttavat työmatkalaisia aamu- ja iltapäiväruuhkan aikaan ja muistuttavat, että nyt on se aika vuodesta, kun kaikki voivat laulaa. Kuorot haluavat myös antaa yhdessä Lähetysseuran kanssa äänen kehitysmaiden äideille, jotka ovat Kauneimmat Joululaulut -kampanjan teemana tänä vuonna.

Aamulla klo 8–9 esiintyy KYN eli Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat. KYN on menestynyt lukuisissa kansainvälisissä kilpailuissa ja katselmuksissa. Joululaulutempaukseen KYN:n naiset lähtivät mukaan siksi, että he haluavat tukea erityisesti kehitysmaiden äitien taloudellisia oikeuksia. Kuoroa johtaa Kaija Viitasalo.

Iltapäivällä klo 15.30–17.30 Kampissa esiintyy useampia kuoroja: Symbioosin kuoro, Naiskuoro Helmi, laulajia Roihuvuoren seurakunnan Kamarikuoro Cantiamosta, Suomen Lähetysseuran Furaha-kuoro ja yksittäisiä laulajia, joita aihe on koskettanut.

Elävä valokuvanäyttely

Joululaulujen ohessa voi tutustua myös elävään valokuvanäyttelyyn Nepalin äideistä, ja jos on hetki aikaa pysähtyä kuuntelemaan, voi kuulla myös heidän tarinansa.

www.kauneimmatjoululaulut.fi

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia