Tekoja-lehti | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tekoja-lehti

Tekoja-lehti on Kirkon Ulkomaanavun oma lehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sen levikki on runsaat 30 000 kappaletta. Lehti on maksuton. Tekoja-lehti ei ole Suomen maailma.netiä julkaisevan Suomen OW-yhdistyksen jäsen.

Halutaan: voimaantunut kumppani

Halutaan: voimaantunut kumppani

Kehitysyhteistyöjärjestöt kaipaavat voimaantuneita kumppanijärjestöjä, mutta se vaatii paljon kärsivällisyyttä.

Uteliaisuutensa säilyttänyt kosmopoliitti

Uteliaisuutensa säilyttänyt kosmopoliitti

Miten saada ihmiset parhaiten auttamaan itse itseään, Sylvia Raulo pohti Haitin maanjäristystä seuranneen humanitaarisen kriisin keskellä.

Isoäiti pitää huolta

Isoäiti pitää huolta

74-vuotias isoäiti An Sean hoitaa neljää alle kymmenvuotiasta lapsenlasta vuorokauden ympäri seitsemänä päivänä viikossa.

Näkökulma: Upeaa olla mukana

Näkökulma: Upeaa olla mukana

Naisten Pankki on kerännyt viidessä vuodessa miljoonia euroa kehitysmaiden naisille. Brysselin lentokentällä syntynyt idea on saanut mukaan tuhansia vapaaehtoisia ja nostanut lukuisia naisia köyhyydestä, kertoo Ulla Kärki.

Lapsuus pelon varjossa

Lapsuus pelon varjossa

Bajo Aguánin laakson lapset Hondurasissa elävät väkivallan keskellä, joka on seurausta pitkällisestä maanomistuskiistasta.

Tilaa aihepiirin Tekoja-lehti RSS-syöte