Tytöt eivät ole vaimoja – vaan tulevaisuuden päättäjiä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tytöt eivät ole vaimoja – vaan tulevaisuuden päättäjiä

Yhteisöillä ja tyttöjen vanhemmilla on keskeinen rooli lapsiavioliittojen ehkäisyssä, kirjoittaa globaalin seksuaaliterveyden asiantuntija Elina Korhonen.


Artikkeli on julkaistu aiemmin Pari&Perhe-lehden numerossa 3/2014. Tilaa lehti täältä.

Tytöissä piilevä potentiaali on kehitysmaille valtava mahdollisuus. Tällä hetkellä kuitenkin kolmasosa tytöistä päätyy naimisiin alaikäisenä. Avioituminen keskeyttää tytön koulutuksen ja johtaa koko yhteisön köyhyyden kehään. Onneksi kehityksen suuntaa voidaan muuttaa yhden sukupolven aikana.

Muutokseen on vielä matkaa. Joka toinen sekunti maailmassa naitetaan alaikäinen tyttö. Lisäksi kriisialueilla, kuten Somaliassa, lapsiavioliittojen määrä lisääntyy jatkuvasti. Syitä tähän on monia. Vanhemmat voivat ajatella, että vanhempi aviomies tuo tytölle turvaa epävarmoissa olosuhteissa. Usein vanhemmat myös pelkäävät, että tyttö raiskataan ja suvun kunnia tahriintuu.

Avioliitto kuitenkin lopettaa tytön lapsuuden, keskeyttää koulunkäynnin ja yhteisön kehittyminen pysähtyy taas yhden sukupolven ajaksi.

Jotta lapsiavioliitot voidaan jättää historiaan, pitää muutoksen tapahtua monilla yhteiskunnan tasoilla. Lainsäädännön pitäisi suojella tyttöjä avioliitolta. Lakien toteuttamista on myös valvottava ja lain rikkomisesta on seurattava rangaistus.

Esimerkiksi Bangladeshissa lapsiavioliitot ovat olleet lailla kiellettyjä jo kymmeniä vuosia, mutta lakia valvotaan hyvin puutteellisesti. Bangladeshissa 66 prosenttia tytöistä on naimisissa ennen 18-vuotissyntymäpäiväänsä. Yhteisöillä ja tyttöjen vanhemmilla on keskeinen rooli lapsiavioliittojen ehkäisyssä. Vanhempien ja yhteisön päätöksentekijöiden tulisi ymmärtää lapsiavioliittojen haitallisuus koko yhteisölle.

Samalla tyttöjen potentiaalin käyttöönotto voisi alkaa – koulutettu ja terve, vasta täysikäisenä avioituva tyttö hyödyttää koko yhteisöä ja auttaa nostamaan perheitä köyhyydestä.

"Afrikan unioni on aloittanut maanosan laajimman kampanjan lapsiavioliittojen lopettamiseksi."

Oleellista lapsiavioliittojen ehkäisyssä on panostaminen tyttöjen koulutukseen, voimaantumiseen ja verkostoitumiseen. Tytöt tarvitsevat roolimalleja ja esimerkkejä koulutetuista, itsenäisistä aikuisista naisista.

Joissakin maissa on huomattu, että lapsiavioliittoja suosineilla alueilla haitallinen tapa väheni, kun kylissä kiersi positiivista roolimallia antava "naisvalmentaja", joka kertoi tytöille erilaisista toimeentulon mahdollisuuksista, antoi terveystietoa ja ennen kaikkea loi tyttöjen välille verkoston.

Verkostojen voimaa

Lapsena naitettu tyttö kärsii usein yksinäisyydestä. Jos ei pääse kouluun, kontaktit saman ikäisiin lapsiin jäävät luomatta. Samalla juuri kouluiässä solmitut suhteet ja esimerkiksi hyvän naisopettajan luoma esimerkki voi auttaa ehkäisemään liian varhaista avioliittoa.

Hyvä sisar -verkostoa tarvitaan siis myös köyhien maiden maaseudulla. On oleellista, että tytöt ja naiset antavat toisilleen tukea ja neuvoja, opettavat toisiaan ja auttavat toisiaan taloudellisesti aina, kun siihen on mahdollisuus.

Afrikka on tehnyt päätöksen

Afrikan unioni on aloittanut maanosan laajimman kampanjan lapsiavioliittojen lopettamiseksi. YK kiittelee kampanjaa, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yhtä suuri skaala hallituksia, järjestöjä, YK-toimijoita ja yksilöitä liittyy yhteen lapsiavioliittojen lopettamiseksi.

"Tämä afrikkalaisten johtama ponnistus ei saa loppua ennen kuin jokaisella tytöllä kaikissa perheissä ja yhteisöissä on oikeus täyttää 18 ennen naimisiinmenoa", sanoo YK:n lastenjärjestön UNICEFin varajohtaja Martin Mogwanja.

Kampanjan tarkoituksena on parantaa lapsia suojelevaa lainsäädäntöä ja luoda asennemuutos ruohonjuuritasolla asti.

Tämä tuo osaltaan toivoa siihen, että pian saamme hyödyntää tyttöjen potentiaalia yhteiskunnallisen kehityksen kentällä. Tästä tulee hyötymään koko maailma.

Väestöliitto tekee töitä lapsiavioliittojen vähentämiseksi

Väestöliitto toimii aktiivisesti kehitysmaiden tyttöjen seksuaalioikeuksien edistämiseksi. Tähän kuuluu olennaisena osana lapsiavioliittojen ehkäisy. Nepalissa tyttöjen koulutusta ja verkostoitumista tuetaan muun muassa nuorten keskuksien avulla, jossa tytöt saavat tietoa seksuaaliterveydestä ja oikeuksistaan ja mahdollisuuden verkostoitua keskenään.

Malawissa Väestöliitto pyrkii kehittämään mekanismeja, miten tyttöjen koulupudokkuutta voidaan ehkäistä. Tarkoituksena on, että jokaisen tytön itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan ja hänen koko potentiaalinsa otetaan yhteisössä käyttöön.

Kirjoittaja työskentelee Väestöliitossa globaalin seksuaaliterveyden asiantuntijana.

Vanhaksi parikymppisenä

Tilastojen mukaan bangladeshilaiset tytöt menevät naimisiin 15–17-vuotiaina. Fidan Bangladeshin-toimintojen asiantuntija Tapati Dasin mukaan todellinen naimaikä on vieläkin alhaisempi:

"Naimisiin mennään keskimäärin 12 vuoden iässä."

Köyhyys on keskeinen syy lapsiavioliittoihin. Vanhempien taloutta helpottaa, kun tytär siirtyy toisen perheen huolehdittavaksi. Toinen syy on turvallisuus: naimisissa olevan tytön ajatellaan olevan "turvassa". Myös kulttuuriset uskomukset vahvistavat lapsiavioliittoja.

"Sananlaskun mukaan 'tytöt tulevat vanhoiksi 20-vuotiaina'. Niinpä vanhemmat haluavat naittaa tyttärensä kiireesti", Das selvittää.

Muutos alkaa asenteista

Tapati Das muistuttaa, että naiset ovat avainasemassa taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen rakentamisessa.

"Naiset pitää saada voimaantumaan ja uskomaan itseensä. Vain siten muutos voidaan saada aikaan."

Lähde: Fida: www.fida.info/lapsiavioliitto-on-monen-tyton-arkea-bangladeshissa/

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia