Roolimalleja tyttölapsille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Roolimalleja tyttölapsille

Tytöt tarvitsevat hyviä esikuvia niin kehittyvissä että kehittyneissä maissa, kirjoittaa Jenni Kellokumpu.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Motiivi-lehden numerossa 10/2012.

Tässä kuussa on kaksi tärkeää päivää: 10. ja 28. päivä. Ensimmäinen päivämääristä on kansainvälinen tyttöjen päivä, jota vietetään ensimmäistä kertaa. Päivän tarkoitus on muistuttaa tyttöjen huonosta asemasta kehittyvissä maissa. Sen sijaan että tytöt olisivat koulussa heidän kohtalonaan on usein lapsiavioliitto ja lapsivuode. Joka kolmas kehitysmaan tyttö joutuu naimisiin ennen 18-vuotis syntymäpäiväänsä, joka seitsemäs alle 15-vuotiaana. Raskaus tai siihen liittyvät komplikaatiot ovat kehitysmaiden 15–19-vuotiaiden naisten yleisin kuolinsyy. Kolme neljäsosaa maailman koulua käymättömistä lapsista on tyttöjä.

Miten tyttölasten asemaa voidaan parantaa? Yhtä ihmelääkettä tuskin on, vaan tyttöjen aseman parantamiseksi tarvitaan erilaisia keinoja koulutuksesta ehkäisyvälineisiin. Kehitysavulla voidaan lisätä koulujen ja koulutettujen opettajien määrää ja näin parantaa koulutustarjontaa. Mutta miten saada vanhemmat uskomaan, että myös tyttölasten koulutus on tärkeää, jos todennäköisin vaihtoehto tytöille on avioliitto ja raskaus. Yksi todistetusti toimiva keino on naispuoliset roolimallit.

Intiassa toteutettiin hallinnollinen kokeilu, jossa joka kolmanteen kylään määrättiin kyläneuvoston johtajan olevan nainen – halusivatpa kylien asukkaat sitä tai eivät. Myöhemmin näiden kylien tyttöjen ja poikien välisiä koulutuseroja verrattiin niihin kyliin, joissa mies oli edelleen neuvoston päämies. Nainen kylän päänä oli saanut aikaan sen, että tytöt saivat koulutusta aivan yhtä paljon kuin pojatkin.

Parannus tyttöjen koulutuksessa oli seurausta vanhempien muuttuneista asenteista. Naisesikuva – nainen kylän johdossa – oli saanut vanhemmat ajattelemaan tyttöjensä tulevaisuudesta toisin. Nyt tyttöjenkin kouluttaminen nähdään tärkeänä. Muutos ei tapahtunut ainoastaan vanhempien asenteissa, vaan myös tyttöjen itsensä. Hekin näkevät oman tulevaisuutensa hyvin eri silmin: minustahan voi tulla muutakin kuin synnytyskone, vaikka kylän päämies!

Roolimallit ovat tärkeitä myös kehittyneissä maissa. Presidentti Tarja Halonen on ollut tärkeä roolimalli suomalaisille lapsille - ja aikuisillekin. Nainen voi olla presidenttinä siinä missä mies! Itse asiassa Halosen valtakaudella syntyneet lapset ihmettelivät viime presidentinvaalien aikaan, voiko mies olla presidentti? Näille lapsille tasavallan presidentti Sauli Niinistö on nyt näyttänyt, että voi. Nyt kuntavaaleissa meillä äänestäjillä on näytön paikka: valitkaamme sinne hyviä roolimalleja – sekä miehiä että naisia, heteroja ja homoja, kantasuomalaisia ja maahanmuuttajia, nuoria ja vanhoja. Kaikenlaisia roolimalleja tarvitaan. Kunnallisvaalit 28. lokakuuta ovat se toinen tärkeä päivä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia