Viime kesäisellä reissullani Länsirannalle kävin aivan Gazan tuntumassa sijaitsevassa Sderotin kaupungissa. Sderotissa tapasin Nomika Zionin – taatusti yhden rohkeimmista tapaamistani ihmisistä. Nomika tietää miltä tuntuu elää katse luotuna taivaalle, raketti-iskujen pelossa. Loimaan kokoinen Sderot on niitä israelilaiskaupunkeja, jotka ovat kärsineet Hamasin rakettitulesta eniten.

"Kuljetat lapsia kouluun autolla ja kuulet rakettihälytyksen sireenin. Tiedät, että sinulla on viidestä kymmenen sekuntia aikaa mennä pommisuojaan. Tiedät myös, että sinulla ei ole aikaa purkaa lasten turvavöitä ja viedä myös heitä suojaan", Nomika muistelee.

Ajelimme Sderotin läpi ja katselimme betonista paksua arkkitehtuuria: Pomminkestäviä bussipysäkkejä. Pomminkestäviä kouluja. Pomminkestäviä leikkipuistoja. Kävimme kaupungin reunalla josta näkee Gazan – korkeat kerrostalot Välimeren rannalla, ahdettuna kapealle maakaistaleelle, joka ei edes täytä horisonttia.

Nomika esitteli meille talonsa turvahuonetta – raketti-iskun kestävää laajennusta, joka on jokaisen Sderotin asunnon vakiovaruste.

"Sderot on ehkä maailman suojelluin kaupunki. On hullua ajatella, paljonko Israel laittaa rahaa pelkkään turvallisuuteen", Nomika miettii.

Sderotin pahin vaihe oli vuosikymmen sitten. Tuolloin kaupunkiin satoi päivittäin jopa kymmeniä Qassam-raketteja. Vuonna 2008 Hamasin raketteihin kyllästynyt Israel aloitti operaatio Cast Leadin, jota Gazan sodaksikin kutsutaan. Talven kestäneessä lyijy- ja fosforisateessa kuoli 1100-1500 Gazan palestiinalaista, joista useimmat siviilejä. Sderotissa verenvuodatusta juhlittiin.

"Ihmiset kerääntyivät kukkuloille katsomaan pommitusta. He hurrasivat jokaisen räjähdyksen jälkeen", Nomika sanoo.

Nomika ei yhtynyt suosionosoituksiin. Hän alkoi pitää yhteyttä Gazassa asuviin rauhanaktivisteihin. Ihmisiin, jotka kuolemanpelostaan huolimatta uskoivat Nomikan lailla siihen, että rauhaa ei tavoiteta kuolemaa kylvämällä.

"Me kieltäydyimme olemasta vihollisia toisillemme".

Helpommin sanottu kuin tehty. On helppoa hurskastella rauhan puolesta kun ei ole kouriintuntuvaa syytä vihata ketään. Kaksi sukupolvea sitten Suomessa vihattiin "ryssiä" ja se on ihan ymmärrettävää. Sitä suuremmalla syyllä tulisi ihailla niitä, jotka kykenevät olemaan vihaamatta, vaikka syytä olisi. Nomika taisteli vihaa vastaan. Mutta hän onkin asunut Sderotissa jo 25 vuotta. Hän muistaa ajat, jolloin israelilaiset kulkivat vapaasti Gazaan ja jopa ystävystyivät palestiinalaisten kanssa.

"Emme olleet koskaan tasavertaisia, mutta sentään olimme tekemisissä toistemme kanssa. On surullista nähdä, mihin olemme päätyneet".

Nomikan mielestä Israel maksaa 45 vuotta ylläpitämästään miehityksestä kovaa hintaa. "Meistä on tullut turtia. Olemme menettäneet kykymme näkeä palestiinalaiset ihmisinä. Sodassa meistä tulee mustavalkoisia, sodassa mielipiteemme kärjistyvät. Mutta viha tulee bumerangin lailla takaisin".

Rauhasta on tullut Nomikalle ontto sana. Hän ei usko, että siihen koskaan päästään niin kauan kuin Israelin nykyhallituksen kaltaiset poliitikot päättävät siitä, miten Israelia "puolustetaan". Siitä huolimatta Nomika puhuu rauhan puolesta tänäkin päivänä, kun tilanne Gazassa ja sen ympärillä kuumenee jälleen. Näin hän ilmoitti vetoomuksessaan muutama päivä sitten, kun alueella alkoi jälleen savuta:

Pääministeri Benjamin Netanyahulle, sekä puolustusministeri Ehud Barakille:

Me, Other Voicen jäsenet Gazan rajan läheisistä yhteisöistä, vetoamme Israelin hallitusta lopettamaan leikkinsä elämiemme kanssa ja aloittamaan välittömästi neuvottelut Gazan Hamasin hallinnon kanssa! Olemme väsyneet rooliimme maalitauluina ampumaradalla, joka palvelee poliittisia päämääriä. Raketit ja pommit eivät suojele meitä. Olemme kokeilleet näitä sotaleikkejä jo vuosien ajan. Sekä palestiinalaiset että israelilaiset ovat maksaneet siitä kärsimyksellään kovaa hintaa ja jatkavat hinnan maksamista edelleen. Nyt on aika tavoitella pitkäkestoista sopimusta, joka mahdollistaa molempien puolien kansalaisten elämisen rauhassa.

Mutta kukapa järjen ääntä kuuntelisi?