Valtioiden oma talouspolitiikka vaikutti siihen, miksi rakennesopeutus onnistui toisissa kehitysmaissa paremmin kuin toisissa, selviää uudesta tutkimuksesta.

Kenialainen Newton Nyairo vertaili kesäkuun alussa Helsingin yliopistossa tarkastetussa maatalouspolitiikan alan väitöskirjassaan politiikan vaikutuksia ruokaturvaan Sambiassa ja Keniassa 1980-luvulla toteutettujen talouden rakenneuudistusten aikana. Hän arvioi politiikan vaikutusta ruokaturvaan tarkastelemalla maiden maissintuotantoa.

Vastaanottavainen Kenia, vastustava Sambia

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ja Maailmanpankin 1980-luvulla toteuttamien rakennesopeutusohjelmien tavoitteena oli palauttaa velkaantuneiden maiden velanmaksukyky muun muassa yksityistämällä valtion johtamat yritykset, vapauttamalla tavara- ja valuuttakauppa sekä vähentämällä julkisten palveluiden kustannuksia.

Ongelmana ohjelmien toteuttamisessa oli kriitikoiden mukaan kuitenkin se, että samojen toimenpiteiden kuviteltiin toimivan kaikissa olosuhteissa.

Olosuhteiden merkitys uudistuksissa näkyy olennaisesti myös Nyairon tutkimustuloksissa. Kenian monipuolisemmaksi rakentunut taloudellinen pohja ja joustavampi politiikka mahdollistivat sen, että rakennesopeutusten vaikutukset näkyivät siellä Sambiaa voimakkaammin.

Pitkälti sosialistisin ihantein toteutetun politiikan seurauksena Sambian talouspolitiikka ei puolestaan ei ollut kehittynyt yhtä markkinaystävälliseksi ja institutionaaliseksi kuin Keniassa.

Jäykän ja rajoitetun politiikan lisäksi rakennesopeutuksen toimivuuteen Sambiassa toi ongelmia maan yksipuolinen, pitkälti kupariin perustuva talous. Kuparintuotannosta riippuvaisessa maassa kuparin hinnan laskun ja sitä seuranneen alan työttömyyden myötä kansalaisissa heräsi voimakas vastustus rakennesopeutusohjelman toteuttamista kohtaan.

Yksipuoluejärjestelmästä monipuoluejärjestelmään siirtymistä tekevän maan päättäjillä oli vaaleissa menestyäkseen paine miellyttää äänestäjiä ja näin paine toimia sopeutusohjelmaa vastaan.

Valtio reagoi kansan vaatimuksiin tulemalla rahoituslaitosten toiminnan väliin, mikä tarkoitti käytännössä jatkuvasti muuttuvia lakeja ja viljelijöiden reaktioiden mukaan eläviä säännöksiä, jotka hämmensivät viljelijöitä ja jarruttivat uudistusten toimimista ja markkinoiden kehittymistä. Nyiaron mukaan valtion väliintulo oli yksi olennainen syy rakennesopeutusohjelman tehottomuuteen Sambiassa.

Maissi heijastamassa ruokaturvan tilaa

Nyairo muistuttaa, että ruokaturva ja rakennesopeutukset ovat laajoja ja paljon tutkittuja teemoja, joihin kahden maan maissintuotannon tarkastelu tarjoavaa vain yhden näkökulman.

Juuri maissin valinta edustamaan ruokaturvaa kokonaisuudessaan oli kuitenkin luontevaa, sillä se on yksi merkittävimmistä viljelykasveista koko itäisessä ja eteläisessä Afrikassa.

"Maissi on tärkeä viljelykasvi sekä Sambiassa että Keniassa. Se tavallaan kertoo, mikä maiden ruokaturvan tila kaiken kaikkiaan on", perustelee Nyairo.

Lisäksi maissin kulutus ja sen rahallinen arvo viljelijälle ovat molemmissa maissa kutakuinkin yhtä suuria.

Vaikka sopeutusohjelmat ja vapautuvat markkinat otettiinkin Keniassa vastaan ongelmattomammin, ei Nyairon mielestä kuitenkaan voi ajatella, että Kenia olisi ollut näin rajuihin uudistuksiin valmistautuneempi tai halukkaampi kuin sosialismissa kiinni pyristellyt Sambia.

Kenian politiikka vain oli kehittynyt luonteeltaan joustavammaksi ja talouden rakenne monipuolisemmaksi kuin Sambian. Ja koska Keniassa hallituksella ei ollut sen luontaisesti joustavamman talousrakenteen ja politiikan vuoksi paineita jarruttaa rakennesopeutuksen toimeenpanoa, näkyivät uudistuksen vaikutukset siellä lopulta voimakkaampina kuin Sambiassa.

Koulukuntakysymyksiä

Ruokaturvakysymystä ja rakennesopeutusta sekä niihin liittyvää Maailmanpankin toimintaa on tutkittu paljon ja monella eri tieteenalalla erilaisin tuloksin.

"Ruokaturvaa ovat tutkineet monet eri instituutiot ja tuloksena on hyvin erilaisia näkemyksiä, joissa on oikeastaan kyse koulukuntaeroista", sanoo Nyairo.

Aiheesta tehtyyn tutkimukseen perehtyneen Nyairon yhtenä tavoitteena olikin – ilman sen suurempia ennakko-oletuksia – tarkastella ja täsmentää käsityksiä paljon tutkitusta ja kiistellystä aiheesta ja samalla tarjota ihmisille mahdollisuus arvioida näkemyksiään uudelleen.

Nyairon tutkimustulokset antavat ymmärtää, että rakennesopeutusta ja sen vaikutuksia kehitysmaihin ei tulisi tarkastella mustavalkoisesti. Ohjelman vaikutukset ja seuraukset ovat vaihdelleet maasta riippuen – ja tutkijan mukaan jopa yhden maan sisällä.

Kaiken kaikkiaan politiikalla oli suhteellisen vähäinen rooli Kenian ja Sambian maissintuotannossa. Nyairon mukaan politiikka on ollut tehotonta, koska rakennesopeutusten muotoilussa ja toteuttamisessa ei huomioitu aluekohtaisia eroja.

Kenian ja Sambian tapauksessa suurempi painoarvo maissituotannon tehokkuudessa oli muilla tekijöillä, kuten sademäärillä ja viljelyyn käytettävän pinta-alan vaihteluilla. Nyairo korostaakin, että politiikan on oltava tehokasta ja kaikki olosuhteet huomioon ottavaa, jotta sillä lopulta olisi toivottava vaikutus ruokaturvaan.