Suomi linjasi olevansa valmis vastustamaan EU:n yritysvastuudirektiiviä – Fingo: Valtava pettymys, mutta toivomme parasta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi linjasi olevansa valmis vastustamaan EU:n yritysvastuudirektiiviä – Fingo: Valtava pettymys, mutta toivomme parasta

”Toivomme nyt, että riittävän monet muut EU:n jäsenmaat päättävät tukea yritysvastuudirektiiviä. Sen hyväksyminen olisi myös Suomen edun mukaista”, sanoo Fingon kestävän talouden asiantuntija Outi Hakkarainen.

Suomi on valmis pidättäytymään äänestämästä EU:n yritysvastuudirektiivin puolesta osana isompaa maiden joukkoa, linjasi eduskunnan suuri valiokunta torstaina. Pidättäytyminen äänestämisestä tarkoittaisi käytännössä direktiivin vastustamista. Asiasta äänestetään EU:ssa perjantaina. 

Suuren valiokunnan linjausta puolsivat hallituspuolueiden lisäksi keskustan edustajat. Vihreiden, SDP:n ja vasemmistoliiton edustajat ilmoittavat jättävänsä asiasta eriävän mielipiteen. 

Suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo kuvailee linjausta pettymykseksi. Järjestö kuitenkin tulkitsee suuren valiokunnan muotoiluja siten, että Suomen kynnys tyhjän äänestämisestä on aikaisempaa korkeampi. Jos Suomi joutuu äänestyksessä vaa’ankieliasemaan, Suomen tulee Fingon mielestä äänestää direktiivin puolesta.  

”Toivomme, että riittävän monet EU:n jäsenmaat päättävät tukea yritysvastuudirektiiviä. Sen hyväksyminen olisi myös Suomen edun mukaista – esimerkiksi suomalaisten yritysten näkökulmasta. Toivomme tietysti, että myös Suomi päättää äänestää yritysvastuun, ihmisoikeuksien, ympäristön ja oman etunsa puolesta”, sanoo Fingon kestävän talouden asiantuntija Outi Hakkarainen

Yritysvastuudirektiivi asettaisi suurille yrityksille velvollisuuden selvittää toimintaansa liittyvät haitalliset ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutukset sekä puuttua niihin. Järjestöt muistuttavat, että direktiivillä olisi hyvin kauaskantoisia positiivisia vaikutuksia ihmisoikeuksien edistämiselle ja ilmastonmuutoksen hillinnälle. Velvoittava vastuullisuuskehikko loisi vakaan, ennustettavan ympäristön myös suomalaisten yritysten toiminnalle. 

“On häpeällistä, että suuren valiokunnan enemmistö ei valtavasta kritiikistä huolimatta halunnut selkeästi korjata huonosti perusteltua kantaansa. Direktiivin kaataminen olisi haitallista paitsi ihmisoikeuksille ja ympäristölle myös Suomen kilpailukyvylle”, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér järjestön tiedotteessa. 

Suomen kantaa perustellaan kahdella yksityiskohdalla: ryhmäkanneoikeudella ja todisteiden esittämisvelvollisuuden laajentamisella. Ryhmäkanneoikeuden laajentaminen tarkoittaa, että esimerkiksi kansalaisjärjestöt voisivat edustaa ihmisoikeusloukkausten uhreja oikeudessa omissa nimissään. Todisteiden esittämisvelvollisuuden laajentaminen taas on välttämätöntä, jotta uhrien kanteet ylipäätään voisivat menestyä tuomioistuimissa. Järjestöjen mielestä hallituksen perustelut ovat huolestuttavia: uhrien oikeussuojan toteutuminen on yritysvastuudirektiivin kovaa ydintä. 

”Päätöstä perustellaan silläkin, että nämä elementit on tuotu direktiiviehdotukseen neuvotteluiden loppuvaiheessa ilman riittävää keskustelua EU:n neuvoston puolella. On erikoista, että tähän asiaan tartutaan tässä vaiheessa – EU:n neuvosto nimittäin hyväksyi aikaisemmissa kolmikantaneuvotteluissa nämä Euroopan parlamentin lisäämät elementit”, sanoo Fingon Outi Hakkarainen. 

Direktiivissä nyt olevat kirjaukset uhrien oikeussuojan parantamisesta ovat Euroopan unionin perusoikeusviraston suositusten mukaisia, eikä niiden toteuttamiselle Suomen lainsäädännössä ole teknisiä esteitä. 

Hallitus totesi jo viime viikolla, että Suomi on valmis pidättäytymään yritysvastuudirektiivin puolesta äänestämisestä. Viime hallituskaudella Suomen kansallisen yritysvastuulain valmistelu keskeytettiin, koska Suomi tuki EU-tason yritysvastuulainsäädännön läpivientiä.  

Suomi ja Saksa ovat nyt linjanneet pidättäytyvänsä direktiivin puolesta äänestämisestä. Esimerkiksi Ranska on kuitenkin todennut puoltavansa direktiiviä. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia