Suomen YK-liitto vetoaa palestiinalaisten hätäavun puolesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomen YK-liitto vetoaa palestiinalaisten hätäavun puolesta

Suomen YK-liiton mielestä Suomen tulee edistää humanitaarisen avun pääsyä perille Gazan siviileille. Siksi rahoitusta UNRWA:lle tulee jatkaa mahdollisimman pian.

Suomi päätti lauantaina 27.1. keskeyttää tukensa YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:lle (The United Nations Relief and Works Agency for Palestine Refugees) sen jälkeen, kun järjestön 12:ta työntekijää syytettiin osallisuudesta Hamasin 7.10. terrori-iskuun Israelia vastaan. 

Suomen YK-liitto ymmärtää huolen ja toivoo, että asia selvitetään mahdollisimman pian ja perusteellisesti. Mikäli henkilöt todetaan syyllisiksi terrorismitekoihin, heidän tulee kantaa vastuunsa oikeudessa. Samalla pidämme tärkeänä, että koko järjestöä ei tuomita, eikä rangaista yksittäisten työntekijöiden teoista. Rahoituksen katkaiseminen UNRWA:lta tarkoittaa hätäavun pysäyttämistä Gazan siviileiltä, jotka elävät katastrofin äärellä. “On väärin tuomita palestiinalaiset epätoivoon ja nälänhätään Gazassa ja sen ulkopuolella”, sanoo Suomen YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko. Tuen katkaiseminen tarkoittaa myös avustuksen leikkaamista neljältä miljoonalta palestiinalaispakolaiselta Gazan ulkopuolella.

On väärin tuomita palestiinalaiset epätoivoon ja nälänhätään Gazassa ja sen ulkopuolella.

Ihmisten elämä Gazassa on ulkopuolelta tulevan avun varassa

Gazan yli kahdesta miljoonasta asukkaasta 75 prosenttia on joutunut jättämään kotinsa. Heidän jokapäiväinen selviämisensä on UNRWA:n ja muiden avun toimittajien varassa. UNRWA on suurin humanitaarinen toimija Gazassa ja se työskentelee yhteistyössä paikallishallinnon kanssa, kuten toimitaan kaikilla sen toimialueilla. UNRWA:lla on Gazassa 13 000 työntekijää ja se on alueen kolmanneksi suurin työnantaja. Myös muut avunantajat käyttävät UNRWA:n palveluita avun toimittamisessa.  

UNRWA:n toiminta rahoitetaan lähes kokonaan vapaaehtoisilla lahjoituksilla. Suomi on antanut UNRWA:lle humanitaarista apua viisi miljoonaa euroa vuodessa. 

Miksi rahoitusta on oleellista jatkaa? 

Tärkeät humanitaariset toimet ovat vaarassa, mikäli UNRWA:n rahallinen tuki romahtaa. UNRWA on ilmoittanut, että sen käytössä oleva rahoitus ei riitä täyttämään kaikkia avuntarpeita edes helmikuun loppuun asti. Hätä Gazasssa on valtava. Humanitaariset operaatiot ovat jo nyt romahduksen partaalla, sillä apua päästetään vain rajallisesti rajojen yli. 

Maailman ruokaohjelma WFP:n mukaan joka neljännen kotitalouden, eli puolen miljoonan ihmisen nälkätilanne Gazassa on katastrofaalinen. Sadat tuhannet ihmiset ovat pakkautuneet riittämättömiin suojiin ja sairaaloihin, joista puhdas vesi ja ruoka ovat loppumassa.  

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan (15.1.2024) vain 15 Gazan 36 sairaalasta toimii osittain. Arviolta 180 naista synnyttää Gazassa joka päivä. Jos humanitaaristen tarvikkeiden toimitus Gazaan pysähtyy, vaikutukset kohdistuvat suoraan 840 raskaana olevaan naiseen, joilla todennäköisesti on synnytyskomplikaatioita seuraavan kuukauden aikana. Tämä voi lisätä äitien ja vastasyntyneiden sairastuvuutta ja kuolleisuutta. 

Gazan terveysministeriön mukaan Gazassa on sadan päivän konfliktin aikana kuollut 25 490 ihmistä ja loukkaantunut 63 354 ihmistä. UNRWA:n työntekijöitä konfliktin aikana on kuollut yli 150. Lisäksi tuhansia ihmisiä on kateissa. Kuolleista 70 % on naisia ja lapsia. 

YK:n alainen Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) määräsi viime perjantaina Israelin auttamaan palestiinalaisia siviilejä ja sallimaan humanitaarisen avun pääsyn Gazaan. Tuomioistuin määräsi, että Israelin tulee tehdä kaikkensa, ettei Gazassa tapahdu mitään kansanmurhaan viittaavaa. 

Mitä YK tekee asialle? 

UNRWA:lla on 28 000 työntekijää, joista 13 000 työskentelee Gazassa. UNRWA:n tukemista reilusta kuudesta miljoonasta pakolaisesta vajaa kolmannes asuu Gazan alueella. Israelin hallitus syyttää 12:ta UNRWA:n työntekijää osallisuudesta Hamasin hyökkäykseen 7. lokakuuta. Näistä henkilöistä yhdeksän on jo erotettu, yksi on kuollut ja kahden muun henkilöllisyys on epäselvä. YK ja UNRWA suhtautuvat asiaan vakavasti ja ovat käynnistäneet tapahtumista riippumattoman tutkimuksen. YK-järjestelmän korkein tutkintaelin Office of Internal Oversight Services (OIOS) selvittää syytöksiä. 

YK:n pääsihteerin António Guterres on voimakkaasti vedonnut hallituksiin, jotta UNRWA:n toiminnan jatkuvuus voitaisiin taata. ”Näiden henkilöstön jäsenten väitetyillä iljettävillä teoilla täytyy olla seurauksia, mutta ei pitäisi rangaista niitä kymmeniä tuhansia miehiä ja naisia, jotka työskentelevät UNRWA:ssa. Heistä monet tekevät humanitaarista työtä äärimmäisen vaarallisissa tilanteissa”, hän sanoi. 

UNRWA on antanut vuosittain tiedot kaikista työntekijöistään myös Israelille, eikä niistä ole pyydetty lisäselvityksiä tai ilmaistu muita huolenaiheita. Muut pohjoismaat ovat ilmoittaneet seuraavansa tilanteen kehittymistä ja UNRWA:n reaktiota, eivätkö ole toistaiseksi katkaisseet apua.  

Mitä Suomen pitäisi tehdä? 

Terrorismiepäilyt on otettu YK:ssa vastaan vakavasti ja toimiin on ryhdytty välittömästi. Suomen on omalla toiminnallaan edistettävä asian nopeaa selvittämistä ja tehtävä päätös siitä, mitkä ovat ehdot tuen palauttamiselle. Suomen tulee edistää humanitaarisen avun pääsyä perille Gazan siviileille. Siksi rahoitusta UNRWA:lle tulee jatkaa mahdollisimman pian.

Mikä on UNRWA? 

UNRWA on Yhdistyneiden Kansakuntien Lähi-idän palestiinalaispakolaisten avustus- ja työjärjestö, joka antaa humanitaarista apua ja suojelua rekisteröityneille palestiinalaispakolaisille toiminta-alueellaan. Järjestö toimii myös Gazan ulkopuolella Länsirannalla, Syyriassa, Libanonissa ja Jordaniassa. Se tukee yli kuutta miljoonaa palestiinalaispakolaista tarjoamalla mahdollisuuden koulutukseen, terveydenhuoltoon, sosiaalipalveluihin sekä vastaa pakolaisleirien suojelusta ja infrastruktuurista. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia