Nenäpäivä-keräys tukee ammattiliittojen työtä kehitysmaissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nenäpäivä-keräys tukee ammattiliittojen työtä kehitysmaissa

Nenäpäivän tuella SASK vahvistaa paikallisia ammattiliittoja Nepalissa, Intiassa ja Bangladeshissa.

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on jälleen tänä syksynä vahvasti mukana Ylen Hyvän Nenäpäivä-keräyksessä. Keräys alkaa 17. lokakuuta.

­"Nenäpäivä-keräyksellä on kasvava merkitys SASKin hanketoiminnalle. Tukemalla Nenäpäivää tuet myös ammattiliittojen köyhyyden vastaista työtä kehitysmaissa", SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen sanoo.

Nenäpäivän tuella SASK vahvistaa paikallisia ammattiliittoja Nepalissa, Intiassa ja Bangladeshissa. Tuen tarkoituksena on vahvistaa liittojen mahdollisuuksia edistää työelämän perusoikeuksia ja kunnollisia työoloja. Lapsityöläisten aseman edistäminen on tässä työssä asialistan kärjessä.

"Lapsille työolojen parantuminen voi tarkoittaa myös sitä, että he saavat ilmaista peruskoulutusta  ja terveystarkastuksen lapsityöläiselle tarkoitetuissa kouluissa", Ronkainen kertoo.

Maaottelu käyntiin

Viime vuoden Nenäpäivä-keräys oli menestys: keräyspotti ylitti ensimmäistä kertaa kahden miljoonan euron rajan. Britit lahjottivat väkilukuun suhteutettuna kuitenkin noin viisi kertaa enemmän kuin suomalaiset.

"Nenäpäivässä on käynnissä maaottelu. Päämääränä on voittaa britit eli viisinkertaistaa suomalaisten lahjoituspotti. Tässä taistelussa suomalaisella ay-liikkeellä voi olla iso rooli. Nenäpäivään osallistuminen pitäisi nähdä jokaisen ammattiliittoon kuuluvan velvollisuutena", SASKin viestintäpäällikkö (vt.) Aleksi Vienonen sanoo.

Innosta työpaikkasi mukaan

Maaottelu kehitysmaiden lasten hyväksi käynnistyy 17.10. ja huipentuu Yle TV2:n Nenäpäivä-show’hun perjantaina 9.11.

Kolmen viikon aikana Nenäpäivä näkyy ympäri Suomea kouluissa, työpaikoilla ja katukuvassa.

SASK kannustaa etenkin ammattiosastoja ja muita ay-liikkeen paikallistoimijoita mukaan Nenäpäivä-keräykseen. Vinkkejä varainkeruuseen löytyy osoitteesta nenäpäivä.fi.

Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Fida International, Suomen Lähetysseura, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Solidaarisuus pitävät huolen siitä, että Nenäpäivä-varoilla tehtävä apu menee perille sinne, missä sitä todella tarvitaan. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia