Nälkäpäivä-keräyksen kokonaistulos ylsi 2,6 miljoonaan euroon | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälkäpäivä-keräyksen kokonaistulos ylsi 2,6 miljoonaan euroon

Vuoden 2023 Nälkäpäivä-keräys tuotti kokonaisuudessaan 2,6 miljoonaa euroa. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon tehtyjen lahjoitusten avulla autetaan hädänalaisia kotimaassa ja maailmalla.

Suomen Punaisen Ristin vuoden 2023 Nälkäpäivä-keräys saavutti tavoitteensa. Kampanjan kokonaistulos on 2,6 miljoonaa euroa.

Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon kerätyillä lahjoitusvaroilla voidaan auttaa kriisin kohdanneita ihmisiä nopeasti siellä, missä kulloinkin apua tarvitaan.

”Haluamme kiittää kaikkia vapaaehtoisia ja lahjoittajia suuresta auttamishalusta. Nälkäpäivään osallistuneet kerääjät ja lahjoittajat tekevät auttamistyömme mahdolliseksi. Nälkäpäivänä kerättyjä varoja ei ole sidottu ennalta tiettyyn kohteeseen, ja siksi niillä voidaan auttaa nopeasti kriisin tai katastrofin sattuessa”, sanoo Suomen Punaisen Ristin varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen.

Vuoden 2023 Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin 28.–30.9., ja keräykseen oli mahdollista lahjoittaa digitaalisten lahjoitustapojen kautta lokakuun 2023 loppuun saakka. Lahjoituksissa korostuivat erityisesti yksityishenkilöiden tekemät lahjoitukset.

”Jatkossa Nälkäpäivän kampanja-aika lyhenee, sillä haluamme kampanjoida entistä tehokkaammin.  Maailma on muuttunut nopeatempoisemmaksi, ja myös lahjoitusten tavat ovat muuttuneet digitalisaation myötä. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon voi tuttuun tapaan lahjoittaa vuoden ympäri kampanja-ajan ulkopuolellakin”, Solehmainen kertoo.

Katastrofirahaston tuella autetaan kriiseissä ja häiriötilanteissa sekä ylläpidetään auttamisvalmiutta

Erilaisiin katastrofeihin ja häiriötilanteisiin varautuminen on merkittävä osa Punaisen Ristin työtä sekä Suomessa että maailmalla. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston tuella autetaan kriisin kohdanneita ihmisiä eri puolilla maailmaa.

”Tällä hetkellä avun tarve on valtava erityisesti Gazan ja Israelin konfliktista kärsivillä. Gazan siviilien tilanne on katastrofaalinen. Ihmisillä ei ole tällä hetkellä paikkaa, jossa he olisivat turvassa. Vedestä ja ruoasta on suuri pula ja viemäröinti on puutteellista. Katastrofirahastoon kerätyillä varoilla olemme voineet lähettää apua, kuten osaavia avustustyöntekijöitä, tukemaan kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatiota”, Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski kertoo.

Katastrofirahaston turvin autetaan myös kotimaan äkillisissä onnettomuus- ja häiriötilanteissa, kuten suuronnettomuuksissa, tulvissa, epidemioissa ja tulipaloissa. Suomen Punainen Risti auttaa ihmisiä selviämään onnettomuustilanteista sekä tukee viranomaisten työtä äkillisissä kriisitilanteissa.

Katastrofirahaston varoilla koulutetaan uusia vapaaehtoisia ja ylläpidetään auttamisvalmiutta kotimaassa. Viime vuosien aikana Suomen Punaisen Ristin paikallisosastot ovat auttaneet äkillisen onnettomuuden tai kriisin kohdanneita katastrofirahaston avulla useammin kuin kolmesti viikossa.

Välittömän annetun avun lisäksi Punainen Risti parantaa ihmisten omaa valmiutta kohdata kriisejä ja häiriötilanteita.

Katastrofirahaston lahjoitustiedot

Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon voi lahjoittaa vuoden ympäri.

Rahankeräyslupa: RA/2020/1407 & ÅLR 2023/9568

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia