Kestävää kehitystä eriarvoisuutta vähentämällä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kestävää kehitystä eriarvoisuutta vähentämällä

Vuosituhattavoitteet eivät ole riittävästi puuttuneet eriarvoisuuden vähentämiseen, mikä Pelastakaa Lasten mielestä tulee korjata tulevissa kehitystavoitteissa.

YK:n yleiskokouksen yhteydessä julkaistiin tänään Pelastakaa Lasten raportti Leaving No One Behind. Raportilla haluamme kiinnittää New Yorkiin kokoontuneiden maailman johtajien huomion eriarvoisuuden vähentämisen tärkeyteen. YK:ssa suunnitellaan parhaillaan ensi vuonna umpeutuvien vuosituhattavoitteiden jatkoa.

Viimeisten 25 vuoden aikana köyhyys on maailmassa merkittävästi vähentynyt. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten osuus väestöstä on puolittunut.

Miljardit ihmiset eivät kuitenkaan ole päässeet osallisiksi kehityksestä ja merkittävä osa heistä on lapsia. Vuosituhattavoitteet eivät ole riittävästi puuttuneet eriarvoisuuden vähentämiseen, mikä Pelastakaa Lasten mielestä tulee korjata tulevissa kehitystavoitteissa.

Leaving No One Behind -muistiossa osoitetaan, että vastuullisella politiikalla voidaan kuroa umpeen heikommassa ja paremmassa asemassa olevien lasten välistä kuilua. Yksikään lapsi ei jää jälkeen kehityksestä, jos ensimmäiseksi huolehditaan kaikista heikoimmassa asemassa olevien lasten ja heidän perheidensä tarpeista

Eriarvoisuuden vähentäminen on huomioitava ehtona uusissa kehitystavoitteissa. Vaikka tavoitteiden aikarajaksi asetetaan vuosi 2030, tulisi niihin myös sisällyttää välitavoitteita, jotka on saavutettava ennen lopullista määräaikaa. Tämä edistäisi tavoitteiden kansallista toteutusta esimerkiksi syrjäseuduilla ja syrjäytyneimpien ryhmien parissa, mikä puolestaan varmistaisi äärimmäisen köyhyyden poistamisen vuoteen 2030 mennessä.

Tärkeitä tavoitteita ei saavuteta ilman oikeudenmukaista resurssien jakoa sekä avointa ja vastuullista hallintoa. Sukupuolten välisen tasa-arvon edistyminen on olennaista. Eriarvoisuutta voidaan vähentää myös kiinnittämällä huomiota tuloeroihin, ympäristön tilan heikentymiseen sekä lisäämällä kansalaisten mahdollisuuksia saada avointa ja luotettavaa tietoa päätöksistä ja niiden vaikutuksista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia