Kenestä vuoden maailmanparantaja 2024? − Ehdota palkittavaa henkilöä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kenestä vuoden maailmanparantaja 2024? − Ehdota palkittavaa henkilöä

Vuoden maailmanparantajan haku on jälleen käynnissä. Tänä vuonna palkinnon avulla nostetaan esiin reilumman ja kestävämmän tulevaisuuden eteen Suomessa tehtävää työtä.

Vuoden maailmanparantajan haku on jälleen käynnissä. Tänä vuonna palkinnon avulla nostetaan esiin reilumman ja kestävämmän tulevaisuuden eteen Suomessa tehtävää työtä. Palkinnon saajaksi etsitään henkilöä, jonka toiminta on ollut merkittävää, epäitsekästä ja aktiivisesti maailmaa parantavaa. Palkinnon arvo on tuhat euroa. Ehdokkaita voi nimetä kuka tahansa 30.4. asti. Palkinnon myöntää suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo, ja se jaetaan tänä vuonna neljättä kertaa.

”Epävakaassa maailmassa suurin toivo nousee teoista. Siitä, ettemme anna periksi, vaan jaksamme ponnistella yhteisen hyvän ja valoisamman huomisen puolesta lähellä ja kaukana. Muutokset lähtevät usein pienistä asioista, arjen keskeltä, ja leviävät parhaimmillaan maailmaa muuttaviksi ilmiöiksi. Ilman itsensä likoon laittavia muutoksentekijöitä olisimme hukassa”, sanoo Fingon viestintäjohtaja Salla Peltonen.    

Palkinnon saajan valitsee tuomaristo, johon kuuluvat Solidaarisuuden toiminnanjohtaja Miia Nuikka, mielenterveysvaikuttaja Markus Raivio ja Ylen Afrikka-kirjeenvaihtaja Pasi Toivonen. Tuomariston puheenjohtaja on Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen.  

Palkittava voi olla esimerkiksi kansalaisaktivisti, hyväntekeväisyyteen aikaansa laittava vapaaehtoinen, globaaleja teemoja työssään käsittelevä opettaja tai toimittaja, terveydenhuollon ammattilainen, kulttuurialan vaikuttaja tai kestävään kehitykseen panostava yrittäjä. Olennaista on, että palkittava henkilö tekee työtään Suomessa, suomalaista yhteiskuntaa kehittäen.

”Elämme aikaa, jossa erilaisista katastrofiuutisista on tullut osa jokapäiväistä elämää ja meitä ympäröivää mediamaisemaa. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus syvenee eikä polarisaatiolta olla enää suojassa missään. Tahdomme nyt kääntää katseemme Suomessa tehtävään työhön, jolla pyritään luomaan turvaa, hyvinvointia ja yhteiskuntarauhaa kaikkialla maailmassa. Ajattelen, että maailmanparannus alkaa nyt meidän jokaisen kotiovelta”, Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen jatkaa.

Kriteerejä on vain kolme: palkittavan henkilön toiminta on ollut merkittävää, epäitsekästä ja aktiivisesti maailmaa parantavaa. Toiminta on tapahtunut Suomessa ja se on voinut olla yleishyödyllistä, mutta se ei ole välttämätöntä. Toiminnan pääasiallisen tarkoituksen on tullut kuitenkin olla parempaa maailmaa rakentava. Vaikutuksista ja työn merkityksestä tulee olla näyttöä. Palkittavan henkilön toiminnan on tullut tapahtua 1.5.2023 ja 31.3.2024 välisenä aikana. Ehdokkaita voi nimetä kuka tahansa 30.4.2024 asti tämän lomakkeen kautta.

Tuomariston valitsema kolmen kärki julkistetaan toukokuun puolivälissä ja Vuoden maailmanparantaja selviää sunnuntaina 26.5. klo 13.15 Maailma kylässä -festivaalin päälavalla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia