maanomistus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

maanomistus

Etelä-Afrikassa maatilat vaihtavat omistajaa verkkaan

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Etelä-Afrikassa maatilat vaihtavat omistajaa verkkaan

Mustia maanviljelijöitä on Etelä-Afrikassa nyt vähemmän kuin rotusorron päättyessä 1994 kaavailtiin. Viljelymaata kuitenkin siirtyy heille koko ajan, ja ensimmäiset menetystarinatkin on jo kuultu. Siirtämistä on hidastanut lainanoton vaikeus sekä järjestelmä, jonka mukaan maakauppojen on tapahduttava vapaaehtoisesti niin, että halukas ostaja ja halukas myyjä kohtaavat.

Poliittinen eliitti kahmii tilat itselleen Zimbabwen maauudistuksessa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Poliittinen eliitti kahmii tilat itselleen Zimbabwen maauudistuksessa

Vahva skandaalinkäry leijuu Zimbabwen maauudistuksen yllä, vaikka hallitus väittää, että se on saatettu menestyksekkäästi loppuun. Viime aikoina tulleiden tietojen mukaan suurtiloilla on sattunut uusia yhteenottoja. Kolme vuotta sitten tiloista taistelivat köyhät mustat ja rikkaat valkoiset maanomistajat. Nyt köyhien tilalle ovat tulleet rikkaat mustat, ja vuoden 2000 maanvaltausta johtaneet sotaveteraanit uhkaavat kostolla.

Tilaa aihepiirin maanomistus RSS-syöte