Suomi yksi katastrofiavun kärkitoimijoista

Suomi yksi katastrofiavun kärkitoimijoista
Suomen vahvuus on esimerkiksi unohdettujen kriisien rahoittaminen, käy ilmi tuoreesta humanitaarisen avun indeksistä.
13.3.2012Suomen vahvuus on esimerkiksi unohdettujen kriisien rahoittaminen, käy ilmi tuoreesta humanitaarisen avun indeksistä.
13.3.2012Ei täydellinen, mutta hipoo kiitettävää, sanoo Kepa.
29.2.2012Suomi lopettaa kahdenvälisen kehitysavun Nicaraguan hallitukselle. Myös Vietnamista vetäydytään vähitellen, linjaa uusi kehityspoliittinen toimenpideohjelma.
17.2.2012Järjestö kiittää ohjelman ihmisoikeuslinjauksia, mutta kritisoi sosiaalisen kehityksen tavoitteiden yleisluonteisuutta.
25.1.2012Afrikan sarven ja Sahelin alueen ruokakriisit saavat tänä vuonna yli puolet EU-komission humanitaarisesta avusta.
16.1.2012Kehityspoliittisen ohjelman luonnos lupaa hyvää, mutta avun keskittäminen köyhimpiin maihin unohtaa keskituloisten maiden köyhät, varoittaa Kepa.
13.1.2012Komissio ehdottaa lisää rahaa köyhimmille maille, kansalaisjärjestöille sekä ilmastonmuutokseen.
30.12.2011Afrikasta kirjan kirjoittanut toimittaja-kirjailija Pekka Peltola on kyllästynyt hyssyttelyyn ja etenkin kehitysapuun, joka ei toimi.
5.12.2011Kehitysavusta noin neljä prosenttia käytetään koulutuksen edistämiseen, vaikka tarve olisi kymmenen prosenttia.
11.11.2011