Yritykset mukaan lastensuojeluun | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yritykset mukaan lastensuojeluun

Lastenjärjestöt ovat julkistaneet liike-elämälle tarkoitetut kymmenen periaatetta lasten oikeuksien suojelemiseksi.

UNICEF, Pelastakaa Lapset ja YK:n Global Compact -aloite ovat julkaisseet ensimmäiset yrityksille suunnatut lasten oikeuksia puolustavat periaatteet.

Children's Rights and Business Principles -ohjeiston kymmenen periaatteen listan on tarkoitus auttaa yrityksiä ottamaan suurempi vastuu lapsen oikeuksien toteutumisesta liiketoimintansa kaikilla osa-alueilla: niin työpaikalla ja markkinointikäytännöissä kuin laajemmaltikin yhteisössä.

Periaatteet ajavat muun muassa sitoutumista lapsityövoiman vastustamiseen, lasten ja nuorten etujen turvaamista yritysten työehdoissa ja ympäristöpolitiikassa sekä avunantoa katastrofitilanteissa.

Periaatteiden luominen aloitettiin kesällä 2010. Niiden kehittämisessä kuultiin lapsen oikeuksien asiantuntijoita, yritysmaailman ja kansalaisyhteiskunnan edustajia sekä hallituksia ja lapsia itseään. Järjestöjen mukaan ohjeet on tarkoitettu kaikille yrityksille kokoon, toimialaan, sijaintiin ja omistusrakenteisiin katsomatta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia