YK: Irakin ihmisoikeustilanne hauras | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK: Irakin ihmisoikeustilanne hauras

Puutteita esiintyy erityisesti naisten, lasten ja vähemmistöryhmien kohtelussa sekä oikeuskäsittelyjen yhteydessä.

Aseelliset väkivaltaisuudet vaikuttavat edelleen useiden irakilaisten elämään, selviää YK:n uudesta, Irakin vuoden 2010 ihmisoikeustilannetta tarkastelevasta raportista. Raportin mukaan maan ihmisoikeustilanne on epävakaa, mikä tulee ilmi muun muassa vähemmistöryhmien sekä naisten ja lasten kohtuuttomana kärsimyksenä, laajalti esiintyvinä kidutuksina ja rankaisemattomuutena.

Raportissa todetaan muun muassa, että naisten oikeudet ovat huonontuneen vuoden 2010 aikana. Erityisesti naiset ja lapset joutuvat yhä edelleen kärsimään väkivallasta ja vähemmistöryhmien edustajat heihin kohdistuvista hyökkäyksistä.

Vaikka poliittisten oikeuksien, kuten kokoontumis- ja sananvapauden suhteen onkin raportin mukaan tapahtunut kohentumista, on näiden toteutumisessa silti vielä parannettavaa. Puutteita esiintyy erityisesti lain valvonnassa sekä pidätyksien ja oikeuskäsittelyjen yhteydessä. Vaikka vankiloiden olosuhteet ovatkin parantuneet, raportoidaan niissä tapahtuvista kidutuksista edelleen laajasti.

Tulevaisuuden haasteena raportissa nostetaan esiin rankaisemattomuuden lopettaminen. Useat víime vuosina ihmisoikeusrikoksiin syyllistyneet eivät ole edelleenkään joutuneet vastuuseen teoistaan, muistutetaan selvityksessä.

Näkyvien ihmisoikeusloukkausten lisäksi suuri osa Irakin väestöstä kärsii ns. hiljaisista ihmisoikeusloukkauksista, kuten köyhyydestä, talouslamasta, puutteellisista mahdollisuuksista, ympäristön tuhoutumisesta ja peruspalvelujen puuttumisesta. Raportissa arvioidaan, että kaikkiaan noin 3 000 siviiliä kuoli pitkälti aseistettujen kapinallisten ja terroristiryhmien toteuttaman väkivallan seurauksena vuonna 2010.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia