YK: Alkuperäiskansojen pääsyä terveydenhoitoon parannettava | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK: Alkuperäiskansojen pääsyä terveydenhoitoon parannettava

YK julisti kansainvälisenä alkuperäiskansojen päivänä, että se haluaa parantaa terveyttä ja terveydenhoidon saatavuutta.

Sunnuntaina 9. elokuuta vietettiin YK:n kansainvälistä alkuperäiskansojen päivää. Tänä vuonna erityistä huomiota kiinnitetään terveydenhuollon saatavuuteen.

Maailmassa on arviolta 370 miljoonaa alkuperäisasukasta 90 eri valtiossa. Useamman asiantuntijan laatiman raportin mukaan alkuperäiskansoilla on muuta väestöä hankalampaa päästä julkisen terveydenhuollon piiriin.

Esteitä ovat muun muassa kielimuurit ja lukutaidottomuus, mutta myös rahalliset vaikeudet hankaloittavat hoitoon pääsyä. Alkuperäiskansojen kulttuurisia perinteitä ei useinkaan ymmärretä, mikä on omiaan luomaan kuilua heidän ja terveydenhoidon henkilökunnan välille.

Asiantuntijoiden raportti osoittaa, että alkuperäisväestön eliniän odote on alhaisempi ja lapsikuolleisuus korkeampi. Myös aliravitsemus on yleisempää ja he kärsivät muuta väestöä useammin mielenterveyden ongelmista.

Raportin asiantuntijat vetoavat, että taustalla olevat sosiaaliset ja poliittiset syyt huomioidaan terveydenhuoltoa kehitettäessä. Alkuperäisväestöt ovat yhteiskunnallisen syrjinnän vuoksi usein köyhempiä ja heillä on vähemmän koulutusta. Heille tulisi räätälöidä palveluita, jotka tavoittavat ja vastaavat heidän tarpeisiinsa paremmin.

"Alkuperäiskansat tulee huomioida myös kestävän kehityksen tavoitteissa. Ketään ei tule jättää tavoitteiden ulkopuolelle", kommentoi YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon.

"Meillä on myös paljon opittavaa heidän tavastaan elää kestävällä tavalla harmoniassa luonnon kanssa", hän jatkaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia