Yhdysvallat on Itä-Aasiassa sekä kumppani että kilpailija | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhdysvallat on Itä-Aasiassa sekä kumppani että kilpailija

Yhdysvallat toivoo Kiinalta apua
taloustaantuman helpottamiseksi ja Pohjois-Korean ydinneuvottelujen
jatkamiseksi. Valtavirta Kiinassa pitää Yhdysvaltojen sotilaallista
läsnäoloa Itä-Aasiassa vakauttavana ja tasapainottavana voimana.

Yhdysvallat toivoo Kiinalta apua taloustaantuman helpottamiseksi ja Pohjois-Korean ydinneuvottelujen jatkamiseksi. Valtavirta Kiinassa pitää Yhdysvaltojen sotilaallista läsnäoloa Itä-Aasiassa vakauttavana ja tasapainottavana voimana.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö näkee Kiinan edelleen nousevana ja uhkaavana sotilasmahtina. Mutta maan ulkoministeriö on tukeutunut Kiinan välittäjän kykyihin Pohjois-Korean suhteissa. Yhdysvaltojen valtionvarainministeriö puolestaan toivoo, että Kiina ostaa edelleen amerikkalaisia obligaatioita ja toteuttaa oman talouden elvytyspakettinsa.

Kiinallakin on kaksijakoinen näkemys Yhdysvalloista, erityisesti Aasian alueellisissa turvallisuuskysymyksissä.

"Kiinan tapa nähdä Yhdysvallat on ollut hyvin jakautunut. Meillä on haukkoja eli uuskonservatiiveja, jotka väittävät Yhdysvaltojen olevan imperialistinen. Ja meillä on maltillisia, jotka uskovat Yhdysvaltojen olevan aina Kiinan kumppani", Pekingin yliopiston kansainvälisen ja strategisen tutkimuksen keskuksen varajohtaja Zhu Feng sanoo.

 

Kolmekymmentä rauhan vuotta

Zhu tähdentää, että Kiinan nousu kansainvälisille areenoille on ollut rauhanomainen.

"Ennen vuotta 1979 me veimme vallankumousta ulkomaille ja halusimme taistella kaikkien kanssa. Mutta kolmeenkymmeneen vuoteen Kiina ei ole ollut osapuolena yhdessäkään sodassa."

Siitä huolimatta Kiinan hallitus on uudistanut asevoimia laajamittaisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Zhun mukaan tässä ei ole minkäänlaista ristiriitaa.

"Meillä on voimakas kansallinen ylpeys. Me uskomme olevamme globaali voima. Mikään suurvalta ei vain lepää laakereillaan vanhentuneine aseineen."

Yhdysvallat, Kiina, molemmat Koreat, Japani ja Venäjä osallistuvat neuvotteluihin Pohjois-Korean ydinohjelman lopettamiseksi ja maan tuomiseksi kansainväliseen yhteisöön.

Keskusteluissa on ollut esillä näiden neuvottelujen muuttaminen alueelliseksi turvallisuusjärjestelmäksi. Avoinna on, olisiko järjestelmä Kiina-keskeinen, Yhdysvallat-keskeinen vai rakenteeltaan tasapuolinen.

Vaikkei Yhdysvallat olekaan monen Itä-Aasian alueellisen instituution jäsen, Zhun mukaan Kiina pitää sen osallistumista turvallisuusjärjestelyihin ensiarvoisen tärkeänä.

"Kiinassa ei voida kuvitella tulevaisuuden alueellisia turvallisuusjärjestelyjä ilman Yhdysvaltojen osallisuutta. Kiinalla ei ole minkäänlaista pyrkimystä pitää Yhdysvaltoja niiden ulkopuolella."

Yhdysvaltalainen diplomaatti Mitchell Reiss on toista mieltä. Hän ei usko Kiinan haluavan Yhdysvaltojen osallistuvan Itä-Aasian instituutioihin. Hän muistuttaa, että Kiina teki kovasti töitä pitääkseen Yhdysvallat poissa Itä-Aasian huippukokouksesta.

"Siitä on vain 200 vuotta, kun Yhdysvallat päätti Monroe-opissaan pitää Euroopan maat poissa etupiiristään Latinalaisessa Amerikassa. Kiinalle sallitaan, että se toimii samoin omassa etupiirissään."

 

Kiina ja USA: 2000-luvun tärkein suhde

Dartmouth Collegen professorin Michael Mastandunon mukaan lyhyellä aikavälillä keskinäinen taloudellinen riippuvuus saa Kiinan ja Yhdysvallat löytämään yhteisiä intressejä. Mutta kun Kiinan valta tulevaisuudessa kasvaa, se ei enää Mastandunon mukaan hyväksy Yhdysvaltojen keskeistä roolia alueella.

Tämä jännite lyhyen aikavälin yhteistyön ja pitkän aikavälin konfliktin välillä näkyy jo Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteissa. Zhu kehuu presidentti Bushin hallintoa Kiinan-suhteiden vahvistamisesta, Taiwanin itsenäisyyspyrkimysten pidättelystä ja yhteistyön parantamisesta Intian kanssa. Hän kuitenkin varoittaa "kasvavasta ristiriidasta".

"Miten meidän pitäisi nähdä kaupallinen kumppanuutemme Yhdysvaltojen kanssa, kun se vieraannuttaa Kiinaa strategisesta vuoropuhelustaan Japanin ja Australian kanssa tai ehdotuksestaan demokratioiden liitoksi?" Zhu kysyy.

Mastanduno viittaa Yhdysvaltoja ja Kiinaa erottavaan kuiluun.

"On aikaa nähdä, toimiiko vapaamielinen kokeilu käyttää taloudellista yhteistyötä nousevan valtion muuttamiseksi hyväntahtoiseksi. Jos se ei toimi, meillä on todennäköisesti aikaa muuttaa strategiaa", Mastanduno sanoo.

Reissin mukaan Yhdysvaltojen tulevan presidentin Barack Obaman ensimmäinen tehtävä on tunnustaa näiden kahden maan välinen suhde.

"En osaa kuvitella tärkeämpää suhdetta tällä vuosisadalla. Kun otetaan huomioon finanssimarkkinoiden tapahtumat, luonnollinen aloituspiste on talous."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia