Yhdistelmärokote pelastamaan lasten henkiä Somaliassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhdistelmärokote pelastamaan lasten henkiä Somaliassa

Somalian lasten terveystilanteen toivotaan parantuvan huomattavasti uuden yhdistelmärokotteen ansiosta.

Kansainväliset järjestöt Somaliassa ovat ottamassa käyttöön uuden yhdistelmärokotteen, joka antaa suojan viittä tautia vastaan. Lääkkeeseen on lisätty suoja muun muassa B-hepatiittia ja aivokalvontulehdusta vastaan, ja sen terveysvaikutusten rokotettaville lapsille odotetaan olevan huomattava, kertoo UNICEF.

Rokotetta on tarkoitus toimittaa Somaliaan tämän vuoden aikana 1,3 miljoonaa annosta. Jokainen rokotettava lapsi tarvitsee kolme annosta ensimmäisen elinvuotensa aikana.

UNICEF:n Somalian toimiston johtaja Sikander Kahn on toiveikas rokotteen suhteen, sillä se suojaa yhdeltä keuhkokuumeen aiheuttajalta. Yksi yleisimmistä lasten kuolinsyistä Somaliassa on keuhkokuume.

Somalian sisällissota on kestänyt yli kaksikymmentä vuotta ja Somalia on yksi maailman vaikeimmista maista pienille lapsille. Somalialaislapsista lähes joka viides kuolee alle viisivuotiaana. Useat kuolemantapaukset voitaisiin estää rokotuksella.

Kattavuus lasten rokottamisessa on ollut alhainen Somaliassa. UNICEF:n vuonna 2011 julkaiseman tutkimuksen mukaan Somalimaassa tarvittavat rokotteet oli saanut 10 prosenttia ja Somalian koillisosassa, Puntmaassa vain 7 prosenttia lapsista.

Rokotteen toimittaminen Somaliaan järjestettiin UNICEFIN, maailman rokotejärjestö GAVIn ja maailman terveysjärjestö WHO:N tuella.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia