WWF: Saimaannorpalle pesimärauha lailla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

WWF: Saimaannorpalle pesimärauha lailla

Saimaalle tulee saada jo huhtikuuksi aukoton verkkokalastuskiellon ydinalue, luonnonsuojelujärjestö WWF Suomi vaatii.

Äärimmäisen uhanalainen saimaannorppa elää nyt kriittisiä aikoja, ympäristöjärjestö WWF Suomi sanoo.

Järjestön mukaan vuosi sitten asetettu työryhmä, jonka tavoitteena oli saada aikaan vapaaehtoissopimuksiin perustuva suojelualue saimaannorpan pesimäalueille, ei ole onnistunut saavuttamaan tavoitetta 1500 neliökilometrin aukottomasta ydinalueesta. Järjestön mukaan on korkea aika siirtyä maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan tukemaan vaihtoehtoiseen suunnitelmaan, ja toteutettava suojelualue lailla.

Kuuttien suojelemiseksi asetuksen olisi kuitenkin oltava voimassa 15. huhtikuuta mennessä, joten sen laatimiselle on nyt kiire, WWF lisää.

Suojelualue on määritelty niin, että se kattaa vähintään tunnetut poikaspesät ja kuuttien todennäköisen liikkuma-alueen pesien ympärillä. Kalaverkot ovat saimaannorpan ylivoimaisesti merkittävin kuolinsyy, ja erityisen vaarallisia verkot ovat norpan kuuteille.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia