World Vision aloittaa kummilapsihankkeen Kolumbiassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

World Vision aloittaa kummilapsihankkeen Kolumbiassa

Suomen World Vision aloittaa Kolumbiassa kummilapsihankkeen. Lapset asuvat Barranquillan suurkaupungin neljässä esikaupunkilähiössä, jossa on arviolta 3 000 lasta. Alueella on paljon perheväkivaltaa ja huumeita. Kolumbian suurkaupungit ovat viime aikoina kasvaneet hurjaa vauhtia maaseudun ihmisten hakiessa kaupungeista toimeentuloa ja turvaa.

Suomen World Visionin uusin yhteistyömaa on Kolumbia, jossa vuoden 2005 lopussa käynnistyi kummilapsihanke nimeltään "Nace la Esperanza".

”Nace La Esperanza” -nimi kuvastaa toivon syntymistä paremmasta huomisesta. Hanketta toteutetaan Barranquillan suurkaupungin neljässä esikaupunkilähiössä, joissa on yhteensä 6 000 asukasta. Heistä puolet on lapsia.

Kolumbian suurkaupungit ovat viime vuosikymmeninä kasvaneet hurjaa vauhtia, kun maaseudulta sissiryhmiä ja puolisotilaallisia joukkoja pakenevat ihmiset ovat muuttaneet suuriin kaupunkeihin etsimään toimeentuloa ja turvaa.

Kolumbia on taloudellisesti suhteellisen rikas maa, mutta vauraudesta nauttii vain pieni eliitti. Yli puolet väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Kaupunkien slummeissa ihmiset hankkivat toimeentulonsa pienimuotoisella kaupankäynnillä, vartijoina ja kotitalouksien palvelijoina – usein päivätyöläisinä ja huonolla palkalla. Nace la Esperanzan hanke käynnistyy alueella, jonne on tiivistynyt maan sisäisen pakolaisuuden ja taloudellisen eriarvoisuuden aiheuttamia ongelmia kuten perheväkivaltaa ja huumeidenkäyttöä.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Nace la Esperanzan hankealueen lasten ja yhteisön kykyä selvitä köyhyyden ja väkivallan aiheuttamista haasteista. Hanke tukee lasten koulunkäyntiä, tiedottaa lasten oikeuksista ja luo toimeentulomahdollisuuksia perheiden vanhemmille. Yhteisön järjestäytymistä ja osallistumista päätöksentekoon tuetaan koulutuksella. Lapsille järjestetään vapaa-ajan toimintoja taiteessa ja urheilussa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia