Vuosituhannen pannukakku | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vuosituhannen pannukakku

Ei tullut edes tuluskukkaroa, saati sitten takkia, kun maailman valtioiden edusmiehet häärivät räätäleinä YK:ta uudistamassa.

Tämän viikon piti olla historiallinen Yhdistyneille Kansakunnille. Järjestön 60-vuotisjuhlat piti huipentaa kunnianhimoiseen asiakirjaan maailman ja YK:n kehittämisestä. Asialle oli uhrattu pitkään ja laajasti pohjatyötä asiantuntijaryhmissä, YK:n hallinnossa ja jäsenmaissa.

Hankkeen toinen lähde olivat viisi vuotta sitten YK:ssa hyväksytyt ns. vuosituhattavoitteet, jotka kohdistuvat köyhyyden, nälän ja sairauksien voittamiseen. Tavoitteiden etenemistä piti tarkastella ja konkretisoida niitä lähivuosien toimintaohjelmaksi.

Toinen lähde oli tarve YK:n omien toimintatapojen ja hallinnon uudistamiseen.

Pääsihteeri Kofi Annan kokosi viime talvena yhteen keskeiset ongelmakohdat molemmista asiaryhmistä ja esitti ratkaisuehdotuksensa. Jo silloin saattoi arvata, että paperi tulee jäsenmaiden myllyssä kutistumaan. Silti tällä viikolla varmistunut lopputulos on monelle pettymys: jäljelle ei jäänyt juuri mitään konkreettista, vain kokoelma kauniita fraaseja ja hurskaita toivomuksia.

Jo pitempään on ollut selvillä, ettei turvallisuusneuvoston laajentaminen uusilla jäsenillä mene läpi. Saamastaan huomiosta huolimatta tämä hanke ei ollut tärkeimmästä päästä. Koska uudet pysyvät jäsenet eivät olisi saaneet veto-oikeutta, olisi laajennuksella ollut lähinnä merkitystä joidenkin maiden kansalliselle itsetunnolle.

Muita uudistusehdotuksia on viime viikot puitu runsaan 30 maan ns. ydinryhmässä, jota johti yleiskokouksen puheenjohtaja, Gabonin Jean Ping.

Myöhään tiistai-iltana Ping joutui toteamaan, ettei yksimielisyyttä löydy. Niin hän poisti asiakirjasta kaikki kiistanalaiset kohdat. Jäljelle jäi vesitetty tynkäpaperi. Se ei ole mitenkään Pingin vika; hän vain joutui kirjaamaan väistämättömän.

Näin YK:n juhlakokouksesta kuihtui sisältö jo ennen kokouksen alkamista. Jäljellä on enää teatteri, jossa maailman johtajat käyvät keskiviikosta perjantaihin puhumassa hyvää ja kaunista.

21. vuosisata jää
hä odottamaan


Monissa pettyneissä kommenteissa on todettu, että YK menetti nyt historiallisen mahdollisuuden "vastata 21. vuosisadan haasteisiin".

Epäonnistumisen syistä on monta näkemystä. Ehkä tavoite oli liian korkealla, ehkä pakettiin oli kytketty liian monta asiaa.

Toisaalta 21. vuosisadan haasteisiin vastaaminen olisi juuri vaatinut monen asian kytkemistä yhteen. Kehitys, turvallisuus ja ihmisoikeudet muodostavat kolmiyhteyden, jossa yksi ei etene ilman toista.

Epäonnistumisen syntipukiksi on noussut Yhdysvaltain tuore YK-suurlähettiläs John Bolton, joka vastoin kaikkia diplomatian tapoja paiskasi vain pari viikkoa ennen määräaikaa yli 700 muutosesitystä asiakirjaan. Viimeistään siinä vaiheessa selvisi, ettei hommasta mitään tule.

Bolton oli tietenkin vain likaisen työn tekijä. Presidentti George W. Bush runnoi väkisin virkaan miehen, jonka kyvyistä likaiseen työhön oli jo näyttöä.

Silti kaikkea syytä ei voi panna Yhdysvaltain niskoille. Setä Samulin paksun niskan takana monelle muullekin sopi, ettei juhlakokous äidy liian konkreettisiin tuloksiin. Kenellä oli pelättävää ihmisoikeuskomission uudistamisessa, kenellä kehitysmaiden kaupan esteiden purkamisessa.

Brittiläinen kehitysyhteistyöjärjestö Oxfam nimesi suurimmiksi syntisiksi Yhdysvaltain ohella Kuuban, Pakistanin, Egyptin, Iranin, Syyrian ja Venezuelan. Muitakin maita listalle voisi nostaa, mutta joka tapauksessa siitä näkee, että näille listoille pääsemiseen ei tarvita paljonkaan yhteistä arvopohjaa.

Konservatiivisen brittilehden The Timesin Bronwen Maddox toteaa tiistain kolumnissaan inhorealistisesti, ettei uudistuksia voi suunnitella Yhdysvallat ohittaen ja yrittää sitten moraalisilla näkökohdilla painostaa se hyväksymään ne. Toisaalta - Maddox huomauttaa - Yhdysvallat ei nyt tullut yhtään kehitysmaiden tarpeita vastaan, vaikka se vaati kaikilta tukea terrorisminvastaiseen taisteluun. Näin murtui perinteinen YK:n lehmänkauppa, jossa jokainen saa edes jotakin.

Julkaisija: Kansan Uutiset

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia