Vuoden lääkärijohtaja lahjoitti palkintonsa kehitysprojekteille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vuoden lääkärijohtaja lahjoitti palkintonsa kehitysprojekteille

Lääkärijohtajuustunnustuksen voittanut Aki Lindén on lahjoittanut palkintonsa Solidaarisuudelle ja UNICEFille.

Lääkäriliiton tunnustuspalkinnon saanut HUS:n toimitusjohtaja Aki Lindén on jakanut 10 000 euron palkintonsa puoliksi Solidaarisuuden ja UNICEFin kanssa.

Rahoilla tuetaan Solidaarisuuden tyttöjen sukupuolielinten silpomisen vastaista työtä Somalimaassa ja UNICEFin kampanjaa, jolla tuetaan tyttöjen kouluttamista Nepalissa.

Tunnustuspalkintotyöryhmän puheenjohtaja Mikko Pietilän mukaan palkinnon saajan valinta oli yksimielinen.

”Lindén on pragmaattinen ja ratkaisulähtöinen käytännön johtamisessa sekä innovatiivinen ja ennakkoluuloton suhtautumisessa terveydenhuollon järjestelmien uudistamiseen”, Pietilä sanoo.

Solidaarisuuden työ Somalimaan tyttöjen sukupuolielinten silpomisen lopettamiseksi toteutetaan osana sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävää ohjelmaa, järjestöstä sanotaan. Hanketta toteutetaan lisäämällä tietoisuutta toimenpiteen haittavaikutuksista eri ryhmien, kuten opettajien, koululaisten ja terveydenhuollon työntekijöiden keskuudessa toteutetun koulutuksen avulla.

Lisäksi hankkeeseen kuuluu eri medioissa toteutettu vaikuttamistyö sekä eri viranomaistahojen välisen yhteistyön vahvistaminen silpomisen vastaisen lakialoitteen syntymiseksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia