Vangittuja palestiinalaislapsia pidetään eristyksessä Israelissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vangittuja palestiinalaislapsia pidetään eristyksessä Israelissa

Israel rikkoo kansainvälistä lakia alaikäisten vankien kohtelulla, YK:n erityisraportoija sanoo.

 

YK:n Palestiinalaisalueiden erityiskomitea on huolissaan Israelin pidättämien palestiinalaisten lapsivankien kohtelusta.

Komitean tutkimusten mukaan Israel pitää 12:ta prosenttia pidättämistään palestiinalaista lapsivangeista eristyksissä. Komitean puheenjohtaja Palitha T.B. Kohona pitää määrää huolestuttavana, sillä Israel pidättää 500–700 palestiinalaista lasta joka vuosi.

Komitean saamien tietojen mukaan lasten pidätyksissä tapahtuu muutenkin oikeuksien rikkomuksia. Lasten pidätys tapahtuu usein niin, että kotiin tulee yöllä sotilaita, jotka rikkovat ovet, ampuvat laukauksia ja vievät lapset ilman, että näyttävät pidätysmääräystä. Vanhemmat eivät saa tulla lasten mukana, vaan lapset kuljetetaan sidottuina armeijan kulkuneuvoihin.

Tutkimushetkellä lapsipidätettyjä oli 192, heistä 39 alle 16-vuotiaita.

YK:n Palestiinalaisalueiden erityisraportoijan Richard Falkin mukaan Israelin toiminta on epäinhimillistä, halventavaa, lainvastaista ja lisäksi sillä on kauaskantoiset seuraukset pidätettyjen lasten fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen.

Hän toivoo Israelin hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin, jotka takaisivat vangituille palestiinalaislapsille heidän kansainvälisen lain ja YK:n lasten oikeuksien sopimuksen takaamat oikeutensa.

Hänen mukaansa eristysselleissä pitäminen rikkoo kansainvälistä lakia.

"Eristyssellin käyttäminen rangaistuksena palestiinalaislapsille, jotka rauhanomaisesti protestoivat vankilaolosuhteita vastaan esimerkiksi menemällä nälkälakkoon, on vastenmielistä lapsivankien kaltoinkohtelua", Falk sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia