Vallan hajautus voisi avata Somalian umpisolmua | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vallan hajautus voisi avata Somalian umpisolmua

Somalian pääkaupungissa Mogadishussa ammuskellaan päivittäin, ja sieltä pakenee tuhansia ihmisiä joka kuukausi. Paheneva kriisi ei ratkea vanhoilla konsteilla, arvioivat asiantuntijat.

Somalian pääministerin Ali Mohamed Gedin ero lokakuun lopulla oli merkki siitä, että väliaikainen hallitus ei kykene hallitsemaan maata. Eroa edelsi Gedin valtataistelu presidentti Abdullai Yusuf Ahmedin kanssa.

"Kansainvälisen yhteisön pitäisi tunnustaa, että Lilleri Lalleri on pudonnut aidalta eikä pääse sinne takaisin", Yhdysvaltalaisen Madison-yliopiston tutkija Peter Pham sanoo Liisa ihmemaassa -kirjaa lainaten.

Somalian johtoa piinaavat sisäisten kiistojen ohella kapinoivat islamistit, klaanien asejoukot ja muut vastustajat.

Tarkkailijat ovat yhtä mieltä siitä, että Somalian väliaikainen hallitus ei toimi. Tulevaisuus riippuu kapinan vahvuudesta, muiden maiden roolista ja sotivien osapuolten neuvotteluhaluista.

Etiopia ja Yhdysvallat tukevat hallitusta

Nykyinen hallitus on jo 14. yritys hallita maata väliaikaisin voimin sen jälkeen, kun Siad Barren diktatuuri kaatui vuonna 1991. Valtatyhjiön täyttäjiksi on koko ajan pyrkinyt erilaisia soraherroja ja -joukkoja.

Kesäkuussa 2006 islamistit onnistuivat valtaamaan Mogadishun, mikä sai ulkovallat pelkäämään al-Qaidan vaikutuksen kasvua.

Etiopia lähetti joukkojaan väliaikaisen hallituksen tueksi, ja Yhdysvaltain avustuksella islamistit kammettiin vallasta vuoden 2006 lopulla. Mogadishussa käytiin kiivaimpia yhteenottoja 16 vuoteen, mutta islamistien joukkoja ei onnistuttu tuhoamaan.

Maata piinaa myös kuivuus

Human Rights Watchin mukaan salamurhia ja sissi-iskuja tapahtuu nyt Mogadishussa liki päivittäin. Marraskuun ensimmäisellä viikolla arvioitiin, että kaupungista oli yhteenottojen vuoksi paennut 90 000 ihmistä.

Samaan aikaan kuivuus koettelee Somaliaa laajalti, eivätkä avustusjärjestöt kykene vastaamaan paisuvaan humanitaariseen kriisiin.

Länsimaiden tukema hallitus kamppailee pitääkseen Mogadishun vallassaan, mutta siltä puuttuu kansan luottamus.

"Turvautuminen etiopialaisiin vei hallitukselta useimpien somalien tuen", Richard Cornwell eteläafrikkalaisesta turvallisuustutkimuksen laitoksesta sanoo.

Hallitus edustaa pääasiassa presidentin darod-klaania, mikä myös kutistaa sen kannatuspohjaa, Pham huomauttaa.

Hallitus, etiopialaiset ja pieni Afrikan unionin lähettämä joukko kohtaavat alati kasvavaa vastarintaa, hän arvioi.

Kapinallisia yhdistää vain yhteinen vihollinen

Lisäksi aseistettujen ulkomaalaisten läsnäolo on radikalisoinut oppositioryhmiä.

Yhdysvaltalaisen Purdue-yliopiston professori Michael Weinstein sanoo kaavan olevan tuttu kaikkialla: ulkomaisen intervention tullen maltilliset luovuttavat ensimmäisen tappion jälkeen, mutta kovan linjan kannattajat jatkavat.

"Yhdysvallat loi painajaisen tukemalla (Etiopian) interventiota", hän jatkaa.

Phamin mukaan kapinallisia yhdistää ainoastaan viha väliaikaista hallitusta kohtaan. "Saatuaan sen nurin ne kävisivät toistensa kimppuun."

Viime aikojen neuvottelut ja elokuinen kansallisen sovinnon konferenssi jäivät tuloksettomiksi, ja riidat repivät sekä Somalian parlamenttia että hallitusta.

Weinsteinin mukaan Yhdysvallat on ajanut itsensä nurkkaan asettumalla väliaikaisen hallituksen tueksi.

Eritrea tukee kapinallisia Etiopiaa vastaan

Monen tarkkailijan mielestä ajatus Somalian kansallisesta hallituksesta ei ylipäätään toimi, koska valta keskittyy aina yhdelle ryhmälle.

Tilalle ehdotetaan klaanipohjaisia hallintoyksiköitä samaan tapaan kuin itsenäisyyttä edeltäneellä ajalla. Näin vakaus alkaisi paikallistasolta ja voisi edetä siitä ylöspäin.

Human Rights Watchia edustava Sam Zafiri ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että nykyhallituksen edustajat jakaisivat vallan islamistien kanssa YK:n toimiessa välittäjänä.

Pham muistuttaa, että Somalian rauhantoiveita heikentää myös Etiopian ja Eritrean välien viimeaikainen kiristyminen. Eritrea on tukenut Somalian kapinallisten taistelua Etiopian joukkoja vastaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia