Valko-Venäjän vaalit kaukana reiluista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Valko-Venäjän vaalit kaukana reiluista

Etyjin mukaan Valko-Venäjän vaaleista puuttui muun muassa ilmaisun ja kokoontumisen vapaus.

Valko-Venäjän viimeviikkoiset vaaleissa ei ollut todellista kilpailua eivätkä ne täyttäneet kansainvälisiä standardeja, sanoo Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj.

Järjestön tarkkailijoiden mukaan vaaleissa ei kunnioitettu ilmaisunvapautta, oikeutta organisoitua tai asettua ehdolle. Myös ääntenlaskemistavassa oli ongelmia eikä uutisointi kampanjoinnista ollut monipuolista.

Oppositiopuolueet kehottivat kansalaisia etukäteen vaalien boikotointiin, sillä monet tärkeät oppositiohahmot ovat vankilassa. Parlamenttiin ei päässytkään yhtään opposition edustajaa.

Virallisten arvioiden mukaan äänestysprosentti oli 74,3, mutta opposition mukaan luku on todellisuudessa alhaisempi.

Venäjä on kritisoinut Etyjin ja muiden länsimaiden arvioita vaaleista. Sen mukaan länsimaiden kritiikki on poliittista ja vaalit olivat vapaat.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia