Vajaaravitsemus piinaa Sambiassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vajaaravitsemus piinaa Sambiassa

Ruokaa on, mutta se ei ole riittävän ravitsevaa. Ongelma on paljon yleisempi kuin aliravitsemus.

(IPS) -- Sambialainen pienviljelijä Felix Muchimba nauttii aamiaiseksi mukillisen maissijuomaa, jolla pärjää normaalisti lounaaseen asti. Nyt lounas jää kuitenkin väliin, samoin päivällinen. Niiden sijasta perhe syö yhden aterian neljältä iltapäivällä.

"Sain maissia vain reilut 200 kiloa, mikä ei riittäisi kuin pariksi kuukaudeksi, jos söisimme normaaliin tapaan", kertoo kuusihenkistä perhettä elättävä Muchimba, 48. Hänet todettiin hiv-positiiviseksi vuonna 2007.

"Kun sato jää pieneksi kuivuuden tai muun katastrofin vuoksi, emme voi muuta kuin vähentää aterioita", hän sanoo.

Viranomaisten mukaan ruoka-avun tarpeessa on nyt yli 100 000 sambialaista viljelijäperhettä.

Ali- ja vajaaravitsemus

Riittävä ja ravinteikas ruoka olisi välttämätöntä Muchimballe ja hänen parivuotiaalle – onneksi ilman hi-virusta syntyneelle – nuorimmaiselleen.

"Aliravitsemuksesta on vakavia seurauksia varsinkin lapsille. Aivojen kehitys häiriintyy, mistä seuraa oppimisvaikeuksia ja heikentynyt työkyky aikuisiällä", varoittaa Eustina Besa Sambian ruoka- ja ravitsemuskomiteasta.

Sambialaisten perusravintona on maissi- tai maniokkipuuro, joka nautitaan useimmiten vihannesten, harvakseltaan kanan tai lihan kera. Maissista puuttuu tärkeitä ravintoaineita, kuten A-vitamiinia, mikä altistaa miljoonat afrikkalaiset ja eteläamerikkalaiset vajaaravitsemukselle silloinkin, kun ruokaa on tarpeeksi.

Maailman ruokaohjelma WFP laskee, että aliravitsemuksesta kärsii maailmassa 795 miljoonaa ihmistä. Paljon useampia piinaa vajaaravitsemus, jota tavataan myös rikkaiden maiden vanhuksilla. Se altistaa sairauksille ja aiheuttaa nuorilla kasvun hidastumista sekä lisääntymishäiriöitä.

Sambia Afrikan heikoin

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa arviolta joka neljäs asukas on aliravittu. Vuonna 2014 sambialaisista oli aliravittuja peräti 48 prosenttia, mikä nosti sen maailmantilaston kakkoseksi Haitin jälkeen.

Sambian tilanne on sittemmin hiukan kohentunut. Vuonna 2012 aloitettu kampanja, joka korostaa ravitsemuksen laatua lapsen ensimmäisten tuhannen elinpäivän aikana, on alkanut purra. Esimerkiksi lasten kitukasvuisuus on vähentynyt, kertoo Eneya Phiri alan kansalaisjärjestöstä.

Huolena on nyt se, että ilmastonmuutos kumoaa suotuisan kehityksen. Kuivuuden iskiessä ravinto heikkenee varsinkin maaseudulla, hän jatkaa.

Asiantuntijat suosittelevat ravitsemuksen parantamisen ja ilmastoälykkään maatalouden yhdistelmää. Se tarkoittaa muun muassa ruokakasvien ravintosisältöä parantavaa biofortifikaatiota ja kuivuudenkestävyyden terästämistä sekä lajikevalikoiman monipuolistamista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia