Vain kolmannes arabinaisista töissä kodin ulkopuolella | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vain kolmannes arabinaisista töissä kodin ulkopuolella

Mielipidetutkimuksen mukaan arabimaailman uudistukset eivät takaa työpaikkoja naisille koulutuksesta huolimatta.

Arabimaissa on otettu selkeitä edistysaskelia naisten aseman parantamisessa, mutta naiset ovat edelleen selvänä vähemmistönä työmarkkinoilla, selviää Gallupin tuoreesta mielipidetutkimuksesta.

22 arabimaassa suoritetun tutkimuksen mukaan vain noin joka kolmas 23-29 -vuotiaista naisista on aktiivinen osa maansa työvoimasta, verrattuna kahdeksaan kymmenestä nuoresta arabimiehestä. Samalla koulutustilastot osoittavat keskimäärin yhä useamman naisen opiskelevan lukiossa tai korkeakoulussa ja vauraimmissa maissa naisilla on jopa miehiä todennäköisemmin korkeakoulututkinto.

Useimmat kyselyyn vastanneista nuorista kertoivat olevansa tasa-arvon kannalla työllistymisen suhteen. He ovat myös samaa mieltä toteamuksen kanssa, että naisten tulisi saada tehdä mitä tahansa työtä johon heillä on pätevyys myös kodin ulkopuolella.

Tutkimuksen laatijat kuitenkin toteavat, että todellisuudessa muun muassa lainsäädäntö ja kulttuuri tuottavat edelleen esteitä naisten työssäkäynnille, joka on jo ennestään haastavaa perhe-elämän vaatimusten tähden.

Vaikeudet tulevat esille erityisesti keskituloisissa ja alhaisen tulotason arabimaissa, jossa on vähemmän todennäköistä että nuoret naiset suorittavat enemmän kuin perusasteen koulutuksen.

Tutkijoiden mukaan lisävaikeuksia naisten työllistymiselle saattaa koitua myös arabimaiden kroonisesta työpulasta: puutteiden lomassa nuorten miesten tarpeet perheenperustamista varten saatetaan asettaa naisten pyrkimysten edelle, samalla kun nuorten naisten vertaistuki- ja verkostoitumismahdollisuudet ovat rajoittuneita.

Maailmanpankin mukaan naisten osallistumisen työvoimaan Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa on alhaisinta koko maailmassa, ja tutkijat ovat huolissaan suuntauksen vaikutuksesta edistykseen yksityisen sektorin kasvussa ja talouden monipuolistamisessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia