Uusi rahasto suojaamaan Afrikan norsuja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uusi rahasto suojaamaan Afrikan norsuja

Afrikan norsujen säilymistä edistämään perustettiin uusi rahasto YK:n suojiin.

Useat maailman valtiot päättivät rahoittaa uutta rahastoa, jonka tavoitteena on toteuttaa Afrikan norsujen toimintaohjelma, Genevessä päättyneen YK:n tukeman CITES-kokouksen tuloksena.

Tavoiteena on kolmen vuoden aikana kerätä norsujen suojelurahastoon sata miljoonaa dollaria. Rahaston päämääränä on tehostaa norsujen suojelun laillisuusvalvontaa, jotta Afrikan norsupopulaatio säilyisi pitkällä aikavälillä.

Norsujen suojelurahaston lisäksi viikon kestäneessä kokouksessa sovittiin muun muassa keinoista sarvikuonojen ja tiikereiden sekä muiden suurten kissaeläinten salametsästyksen vähentämiseksi, mahongin ja muiden puulajien laittoman kaupan pienentämiseksi sekä sammen ja kaviaarin kaupan kontrolloinnista.

Kokouksessa todettiin kaikkien sarvikuonolajien kärsivän salametsästyksestä. Erityisen vaikea tilanne on Kongon demokraattisessa tasavallassa, Intiassa, Nepalissa, Etelä-Afrikassa ja Zimbabwessa.

Uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskeva CITES-sopimus astui voimaan vuonna 1975 ja sen on allekirjoittanut 175 maata. Suomessa sopimus astui voimaan vuonna 1976.

Sopimuksen tarkoituksena on suojella luonnonvaraisia kasveja ja eläimiä valvomalla niillä käytävää kauppaa. Sopimukseen on liitetty uhanalaisiksi todettuja lajeja tai sellaisia lajeja, jotka ovat vaarassa tulla uhanalaisiksi niillä käytävän kansainvälisen kaupan seurauksena.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia