Uganda kirittää kahvintuotantoaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uganda kirittää kahvintuotantoaan

Näivetystaudin runtelemien pensaiden tilalle istutetaan miljoonia uusia.

Ugandan presidentti Yoweri Museveni on ollut vallassa pian 30 vuotta. (Kuva: DFID / cc 2.0)

Maailmalla varoitellaan kahvin hinnan noususta heikon sadon ja varastojen hupenemisen vuoksi, mutta Afrikan suurin kahvinviejä Uganda kamppailee kasvattaakseen satoaan.

Uganda tuottaa nyt vuodessa 3,5 miljoonaa 60 kilon säkillistä kahvia ja tavoittelee miljoonan säkin lisäystä laajalla uudelleenistutusohjelmalla.

Kahvialan kehitysviraston tuotantojohtaja Francis Chesang uskoo, että tavoite saavutetaan vuonna 2015 uusien nopeasti kasvavien ja satoisien lajikkeiden ansiosta.

Uganda on Etiopian jälkeen Afrikan suurin kahvintuottaja. Pensaiden uudelleenistutus alkoi jo 1994, kun näivetystauti oli tuhonnut puolet robusta-lajikkeen kahvipensaista edellisvuonna.

Chesang kertoo, että 18 vuoden aikana on istutettu 140 miljoonaa pensasta ja tavoitteena on päästä 200 miljoonaan vuonna 2015. Ugandassa kasvaa kaikkiaan noin 300 miljoonaa kahvipensasta.

Mutkia matkassa

Kahvia kasvattaa Ugandassa puolisen miljoonaa pienviljelijää, joista 90 prosentilla on maata 0,5 - 2,5 hehtaaria. Ala työllistää kaikkiaan 3,5 miljoonaa henkeä.

Kahvi tuo 20-30 prosenttia Ugandan vientituloista. Kansainvälisen kahvintuottajajärjestön mukaan Uganda oli viime kaudella yhdeksäntenä maailman kahvinviejien listalla. Se jätti jälkeensä Etiopian, jonka kahvista puolet menee kotimaiseen kulutukseen.

Ugandan kahvi- ja maatalousyrittäjien järjestön johtaja David Muwonge epäilee, ettei valtion asettamia kasvutavoitteita saavuteta määräajassa.

Hänen mukaansa paljon taimia on vielä istuttamatta ja vanhat pensaat tuottavat heikosti. Lisähaittoja aiheuttavat alkeelliset viljelymenetelmät ja ilmastonmuutos.

Presidentin laatupuhe

Nuoren polven kärsivällisyys loppui ennen kuin uudet taimet alkoivat tuottaa, ja moni lähti kaupunkiin töihin, maan keskiosissa asuva kahvinkasvattaja Fred Kyobe, 64, kertoo.

"Poikani ajavat moottoripyörätaksia kaupungissa, ja näivetystauti heikensi minunkin innostustani kahvialaan", Kyobe jatkaa.

Ugandan presidentti Yoweri Museveni muistutti vastikään kahvinviennin tärkeydestä ja uhkasi sen laadun heikentäjiä pidätyksellä. Tuottajia on aiemmin syytetty raakojen papujen poiminnasta ja välittäjiä huonojen papujen sekoittamisesta laatukahviin.

"Joskus köyhyys pakottaa poimimaan papuja ennen aikojaan", kahvinkasvattaja Sunday Mugaga myöntää.

Lapset kouluun

Mugaga hankkii lisätuloja pyytämällä kalaa Niilistä, sillä vajaan hehtaarin kahvitila Kayungan alueella ei tuota tarpeeksi. Mugaga haluaisi laajentaa viljelyksiään, mutta maasta on pulaa.

"Kahvi on minulle tärkeää, koska sen tuotolla olen pystynyt lähettämään viisi lastani kouluun", Mugaga sanoo.

Kahvi pysyy tärkeänä koko Ugandalle ainakin vuoteen 2016, jolloin sen hiljan löydettyjä öljyvaroja päästäneen hyödyntämään, taloustutkija Robert Kasozi sanoo.

Hän pitää näkymiä suotuisina, sillä kahvinkulutus on kasvussa Venäjällä, Intiassa ja Kiinassa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia