Tutkija: Vesivaroja hallittava yhdessä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkija: Vesivaroja hallittava yhdessä

Tutkija kääntäisi huomion myös maatalouden vedenkulutukseen.

Kestävä vesivarojen hallinta edellyttää yhteistyötä, sanoo tutkija Suvi Sojamo Aalto-yliopiston Vesi ja kehitys -tutkimusryhmästä.

"Vesi on elämän ehto. Se koskettaa näin ihan kaikenlaisia toimijoita sekä ylittää valtioiden väliset rajat", hän muistuttaa.

Tänään vietetään YK:n maailman vesipäivää. Teemana on tänä vuonna vesiyhteistyö, joka on Sojamon mukaan erittäin oleellinen teema.

Hän painottaa, että vesiyhteistyössä tulisi huomioida erityisesti avoimuus ja osallistaminen. Vaikka vesivarojen hallinnan mandaatti kuuluukin valtiollisille toimijoille, myös kansalaisyhteiskunnan ja yksityisen sektorin rooli veden kuluttajina on merkittävä.

"On tärkeää huomioida veden poliittisuus ja eri toimijoiden vaikuttamismahdollisuuksien erot kestäviä ratkaisuja mietittäessä. Tärkeintä on ensisijaisesti taata perusoikeuksien toteutuminen ja vesivarojen ekologinen kestävyys", hän lisää. 

Edistystä ja työnsarkaa

Vesiasioissa on viime vuosina edistytty. YK:n vuosituhattavoite puolittaa puhtaan veden puutteesta kärsivien määrä maailmasta vuoteen 2015 mennessä saavutettiin jo ennen määräaikaa viime vuoden puolella.

"Vesiyhteistyön kannalta on edistyksellistä, että kansainvälisiä sopimuksia on saatu aikaan. YK:n vuosituhattavoitteen kautta on saatu paljon maailmanlaajuista huomiota, joten se osoittaa, millainen voima kansainvälisillä sopimuksilla ja yhteistyöllä on", kommentoi Sojamo.

Merkittävästä virstanpylväästä huolimatta maailman väestöstä edelleen kymmenen prosenttia eli 783 miljoonaa ihmistä kärsii puhtaan juomaveden puutteesta. Lisäksi kunnollisen sanitaation puute on merkittävä ongelma. YK:n yleiskokous tunnusti vuonna 2010 puhtaan juomaveden ja kunnollisen sanitaation ihmisoikeudeksi korostaakseen veden merkitystä köyhyyden ja nälän poistajana.

Sojamo muistuttaa, että puhtaan juomaveden turvaamisen lisäksi tarvitaan myös kestäviä ratkaisuja ruokaturvan parantamiseksi ja maatalouden vedenkulutukseen.

"Maatalous vie maailman vedenkulutuksesta jopa 70–90 prosenttia. Keinokastelumenetelmien tehokkuudessa ja sadeveden hyödyntämisessä on vielä paljon parantamisen varaa. Myös ruokahävikkiä tulisi vähentää dramaattisesti ja ruokavalioiden vesijalanjälkeä pienentää", hän sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia