Tunnetun mielipidevangin vaimo pysyy tyynenä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tunnetun mielipidevangin vaimo pysyy tyynenä

Kiinan tunnetuimman toisinajattelijan Liu Xiaobon vaimo Liu Xia suhtautuu tyynesti miehensä 11 vuoden vankeustuomioon.

Kiinan tunnetuimman toisinajattelijan Liu Xiaobon vaimo Liu Xia suhtautuu tyynesti miehensä 11 vuoden vankeustuomioon. 

"Tiesin aina, että näin käy, ja olen valmistautunut siihen pitkään", Liu Xia sanoo.

Joulukuussa 2008 poliisi haki Liu Xiaobon kotoa tunteja ennen kuin tämän laatima Peruskirja 08 ilmestyi internetiin allekirjoittajinaan 300 poliittisten uudistusten kannattajaa.

Vuotta myöhemmin 54-vuotias Liu Xiaobo sai viime aikojen kovimpiin kuuluvan 11 vuoden tuomion valtion vastaisesta yllytyksestä. Helmikuussa oikeus torjui hänen valituksensa kansainvälisen paheksunnan säestyksellä.

"Aavistin, että hänet haetaan pian, kun hän alkoi työstää Peruskirja 08:aa", Liu Xia kertoo hotellin kahvilassa lähellä kotiaan Länsi-Pekingissä.

Hän sanoo, ettei jakanut miehensä kiinnostusta politiikkaan, muttei myöskään yrittänyt estää tätä.

"Jokaisella on vain yksi elämä, joten on toimittava tahtonsa mukaan", Liu Xia sanoo.

Liu Xia on joutunut tottumaan erossa olemiseen

Parin tutustuessa 1982 kumpikin oli tahollaan naimisissa, mutta rakkaus runouteen teki heistä läheiset ystävät.

Naimisiin he menivät 1996, jolloin Liu Xiaobo oli uudelleenkoulutettavana työleirillä. Avioitumisen jälkeen Liu Xia sai vierailuluvan vankilaan.

Liu Xiaobo ei istunut tuolloin ensi kertaa vankilassa.

Ollessaan vuonna 1989 vierailevana tutkijana New Yorkin Columbia-yliopistossa hän palasi Pekingiin osallistuakseen Tiananmenin aukion demokratiamielenosoituksiin. Seurauksena oli kaksi vuotta vankeutta.

Sen jälkeen Liu Xiaobo omistautui politiikalle. Hän menetti työnsä ja joutui julkaisukieltoon Kiinassa, mutta halusi silti pysyä maassa.

"Hänen mielestään aktivisteja on jo tarpeeksi ulkomailla. Hän on valmis maksamaan kovan hinnan kansalaisoikeuksistaan. Ja hän kokee velvollisuudekseen puhua niiden puolesta, jotka menettivät henkensä Tiananmenilla", vaimo kertoo.

Kafkaa kaltereiden takana

Hän käy kuukausittain tapaamassa miestään vankilassa. Tapaamisia valvotaan tarkasti.

"Juttelemme perheistämme, ja hän kyselee, ovatko ystävät kutsuneet minua syömään ja mitä viinikerhooni kuuluu", Liu Xia sanoo.

Hän on lähettänyt miehelleen satoja kirjoja - muun muassa Franz Kafkan koko tuotannon - mutta vain kymmenen on tullut perille.

Vaimon mukaan Liu Xiaobo on kuitenkin tyytyväinen, sillä hän saa peseytyä päivittäin, selli on uusi ja puhdas ja vartijat kohtelevat häntä hyvin.

Kirjeissään Liu Xiaobo vakuuttaa, että vaimon rakkaus antaa merkityksen jokaiselle hetkelle vankeudessakin. Liu Xia huomaa ikävän pienissä asioissa. "Kaipaan sitä, että hän siivoaa lattiat", nainen naurahtaa.

"Hänellä oli tapana istua koko päivä tietokoneella ja siivota illalla liikuntaa saadakseen. Aamulla hän kysyi, olinko huomannut hänen siivonneen."

Kansainvälinen huomio yllätti

Yksin elävä Liu Xia keskittyy runojen kirjoittamiseen, maalaamiseen, valokuvaamiseen ja lukemiseen. Yhteyksiä ystäviin ja ulkomaailmaan hän pitää internetin kautta.

Hän elää poliisien valvonnan alla eikä ole saanut päästää vieraita kotiinsa viime kesäkuun jälkeen. Asuntoa vahtii kaksi vartijaa, ja auto seuraa Liu Xiaa aina, kun hän lähtee kotoa.

"On outoa, ettei se häiritse minua", hän sanoo.

Liu Xiaobon tuomion saama kansainvälinen huomio yllätti vaimon. Miehen vapauttamista ovat vaatineet Yhdysvallat, EU ja YK. Tshekin entinen presidentti Vaclav Havel on ehdottanut hänelle Nobelin rauhanpalkintoa.

"Se on hyvä. Hallituksenkin täytyy tietää, että ihmiset välittävät", Liu Xia sanoo.

Hän toivoo, että muutkin uskaltaisivat sanoa, mitä ajattelevat, kun Liu Xiaobo näyttää esimerkkiä uhraamalla 11 vuotta elämästään vankeudessa.

Tinkimätön professori

Vuonna 1955 syntynyt Liu Xiaobo on kiinalainen toisinajattelija, ihmisoikeustaistelija ja Kiinan Pen-klubin puheenjohtaja vuodesta 2003. Ammatiltaan hän on kirjallisuuskriitikko ja oppiarvoltaan tohtori. Hän on toiminut professorina Pekingin normaaliyliopistossa ja luennoitsijana useissa ulkomaisissa opinahjoissa.

Liu oli mukana Pekingin Tiananmenin aukion levottomuuksissa 1989, jolloin hänet vangittiin kahdeksi vuodeksi demokratialiikkeen tukemisesta. 1996 hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi työleirille. Vuoden 2008 lopulla hänet pidätettiin Kiinan uudistamista vaatineen Peruskirja 08:n laatimisesta. Vuotta myöhemmin siitä määrättiin 11 vuotta vankeutta. (Lähde: Wikipedia)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia