Togon pitkä siirtomaahistoria | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Togon pitkä siirtomaahistoria

Kymmenien etnisyyksien maalla on pitkä historia eurooppalaisten suurvaltojen siirtomaana.

Vuoteen 1918 asti Togo oli Saksan siirtomaa ja tuolloin pinta-alaltaan noin kaksi kertaa nykyistä aluettaan suurempi. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ranska ja Englanti jakoivat alueen herruuden ja samalla Togon kahtia. Englanti sai vallan alueella, joka on osa nykyistä Ghanaa ja nykyinen Togo siirtyi Ranskan vallan alaisuuteen.

Togo sai jo tuolloin osittaisen autonomian, mutta itsenäisyyden aika koitti vasta vuonna 1960. Valtaan nousi tällöin maan ensimmäisenä presidenttinä Sylvanus Olympio, joka murhattiin vuonna 1963. Hänen seuraajansa ajettiin myös pikaisesti maanpakoon armeijan toimesta ja lopulta rautaisella kouralla Togoa 38 vuotta johtanut Eyadema Gnassingbe astui valtaan vallankaappauksen seurauksena maan neljäntenä presidenttinä vuonna 1967.

Togo koostuu kaikkiaan 31:stä etnisestä ryhmittymästä. Näistä suurimmat ovat Kévé, Mina, Kotokoli ja Moba. Eyadema Gnassingbe, hänen poikansa Faure Gnassingbe sekä käytännössä koko armeija ja RPT-puolue edustavat pohjoistogolaista selvästi pienempää Kabye-ryhmää. Kabyen kotiseutu ei ole viljavaa maanviljelykseen soveltuvaa aluetta, mutta seutu alkoi vaurastua saksalaisten myötävaikutuksella 1800-luvun loppupuolella. Saksalaiset antoivat Kabyelle maata hieman etäämpää sekä rakensivat seudun läpi kulkevan rautatien kaakaon viljelystä sekä vientikuljetuksia varten.

Musta tammikuinen päivä Lomessa

Togon historian ehkäpä raskain käänne koettiin vuonna 1993 Eyadema Gnassingben voitettua maan ensimmäiset presidentinvaalit. Vaaleista tiedettin jo etukäteen tulevan levottomat ja odotukset valitettavasti myös toteutuivat. 25.1.1993 opposition kannattajat järjestivät pääkaupungissa Lomessa rauhanomaisen mielenosoituksen, jonka armeija päätti hajottaa tuliasein. Tuona synkkänä päivänä väkivaltaisuuksien seurauksena sai surmansa 55 mielenosoittajaa. Tuhoa jatkettiin viisi päivää myöhemmin aseistautuneiden sotilaiden kiertäessä ovelta ovelle etsimässä mielenosoitukseen osallistuneita aktivisteja.

YK:n ja EU:n vaaleihin lähettämien tarkkailijoiden raportti johti sittemmin siihen, että EU katkaisi diplomaatti- ja kauppasuhteensa Togoon. Kuten moneen muuhunkin kolmannen maailman maahan kohdistetun kauppasaarron seurauksena nytkin nimenomaan tavallinen kansa oli se, joka päätöksestä kärsi. Maata johtava juntta otti entistä lujemman otteen vallasta ja kansalaisten elinolosuhteet vaikeutuivat huomattavasti, kun Euroopasta ei enää saatukaan taloudellista tukea eikä liiemmin edes huomiota.

Vuonna 1993 käynnistyi Togossa mittava maastapako. Lukuisia togolaisia perheitä muutti naapurimaihin Ghanaan ja Beniniin, mutta etenkin nuori väestönosa löysi uuden asuinmaan Euroopasta, pääasiassa Ranskasta. Koulutusta kotimaassa alkoi olla vaikea saada, sillä yliopistojen tilanne oli erittäin epävakaa. Koska mielenilmaukset usein nousivat ensi vaiheessa nimenomaan opiskelijoiden keskuudesta, opiskelijan statuksesta oli enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ulko-togolaisenkaan osa ei ole helppo

Opintojen jatkamisen käytyä miltei mahdottomaksi jätti myös tätä juttua varten haastattelemani Awokou Koffitsè kotimaansa Togon. Omien sanojensa mukaan Koffitsè, 30, on hänen heimonsa yksi viimeisistä nuorista lähteneistä. Nyt Koffitsè opiskelee Saksassa oikeustieteitä ja toivoo voivansa vielä jonain päivänä palata Togoon ja auttaa kotimaataan koulutuksensa turvin. Togossa opiskelu alkoi olla liian raskasta ja sen myös näkee Koffitsèn kasvoilta hänen kertoessaan, kuinka armeija usein tunkeutui opiskelija-asuntoloihin ja saattoi heittää diktatuurille vaarallisina pitämiään opiskelijoita yli parvekkeen kaiteen. Kovin optimistinen Koffitsè ei tulevaisuuden suhteen ole. Myös hän oli osoittamassa mieltään kynttilöiden ja valkoisten nenäliinojen kanssa verisenä tammikuun 25:nä päivänä Lomessa 12 vuotta sitten. Ja myös hän on menettänyt lukuisia ystäviään kotikylästään Togoa riepotelleissa väkivaltaisuuksissa. Kyynel valuu Koffitsèn poskella hänen muistellessaan kauhulla, kuinka sotilaat kylmästi heittivät surmattujen mielenosoittajien ruumiita Lomen läpi virtaavaan jokeen 1990-luvun alun väkivaltaisuuksien ollessa karmeimmillaan.

Koffitsèn perheen tilanne Togossa ei kovin kaksiselta vaikuta. Kuluvalla viikolla armeijan sotilaat kävivät kovistelemassa Koffitsèn äitiä tämän kotona ja he myös varastivat tämän omaisuutta. Äiti onkin jo sanonut, että hän ei missään tapauksessa aio äänestää, vaan puolustuskyvyttömänä pakenee nuorempien lasten kanssa Beniniin ennen vaalipäivää. Samanlaisten pelkojen takia tuhansia muitakin opposition kannattajia jättää äänioikeutensa käyttämättä. Togossa jo ”väärän” kielen puhuminen voi riittää syyksi poliisikuulusteluihin, vankilaan heittämiseen tai kansan keskuudessa laimahtavaan väkivaltaan. Moni on tullut murhatuksi, vain koska heidän taustaansa ei uskota eikä kieltä tunneta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia