Thaksinin vaikutus tuntuu vahvana Thaimaan vaaleissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Thaksinin vaikutus tuntuu vahvana Thaimaan vaaleissa

Thaimaan vanhoillinen poliittinen eliitti hyötyi reilun vuoden takaisesta sotilaskaappauksesta, mutta se saattaa kokea pettymyksen joulukuun 23. päivän vaaleissa.

Thaimaan vanhoillinen poliittinen eliitti hyötyi reilun vuoden takaisesta sotilaskaappauksesta, mutta se saattaa kokea pettymyksen joulukuun 23. päivän vaaleissa.

Sotilaat syöksivät pääministeri Thaksin Shinawatran vallasta syyskuussa 2006 populismi- ja korruptiosyytösten saattelemana.

Thaksinin perustama puolue Thai rakastaa thaita (TRT) todettiin keväällä 2007 syylliseksi vilppiin huhtikuun 2006 vaaleissa. Armeijan asettama erityistuomioistuin sulki TRT:n ja sen johtajat politiikasta viideksi vuodeksi.

Ennen Thaksinin kaatumista laajat mielenosoitusmarssit syyttivät häntä korruptiosta, itsevaltaisuudesta ja kuninkaan vähättelystä.

Marsseihin osallistui keskiluokkaista väkeä, mutta niiden liikkeelle panijat kuuluivat maan armeijaa, hallintokoneistoa ja kuningasvaltaa tukevaan perinteiseen eliittiin.

Joulukuun parlamenttivaalien lähestyessä eliitin yöunet heikkenevät, sillä viesti Thaksinin roistomaisuudesta ei näytä uppoavan maaseudun äänestäjiin.

Mielipidemittausten mukaan varsinkin maan koillisosan vähävarainen viljelijäväestö pitää yhä Thaksinia hyväntekijänään.

TRT:n poliittiseksi perilliseksi ilmaantunut Kansanvaltapuolue (PPP) nauttii laajaa kannatusta koillisella Isaanin alueella, jolta valitaan 130 kansanedustajaa kaikkiaan 480-jäseniseen parlamenttiin.

"PPP:lla on Isaanissa vankka tuki, joka nojaa Thaksinin rakentamaan poliittiseen perustaan", kansalaisjärjestöjä yhdistävän Köyhien kansankokouksen neuvonantaja Bantom Ondam sanoo.

Hänen mukaansa Thaksinin TRT onnistui köyhien parissa paremmin kuin mikään muu puolue.

Ennen pääministeriksi tuloaan Thaksin oli telebisneksessa rikastunut miljardööri. Politiikassa hän toteutti köyhiä hyödyttäviä uudistuksia, kuten terveydenhuollon järjestämisen ja talonpoikien velkojen mitätöinnin.

Köyhät palkitsivat TRT:n äänivyöryllä vuoden 2001 ja 2005 vaaleissa tehden siitä maan historian suurimman ja suosituimman puolueen.

"TRT:n strategia sai köyhät tajuamaan, että heillä on jotain, millä käydä kauppaa. He löysivät lukumääränsä antaman vallan ja innostuivat tietenkin Thaksinin politiikasta", Bangkokin Chulalongkornin yliopiston tutkija Giles Ungpakorn selittää.

Hänen mukaansa Bangkokin eliitti ei halua myöntää asiaa. "Se väittää yhä, että populismi on korruptiota ja että on pahasta, jos hallitus tarjoaa jotakin kansalle. Tämä kielii pelosta, että PPP voittaa vaalit", hän jatkaa.

Muut puolueet ovat kuitenkin lähteneet mukaan tarjouskisaan. PPP:n kanssa suurimmasta äänisaalista kilpailee vanha Demokraattinen puolue, joka kalastelee maaseudun ääniä lupaamalla apua Isaanissa viljeltävän jasminiriisin tuotantoon.

Vaalilupausten listalle mahtuu myös erikoistalousvyöhykkeitä, rajakaupan vauhdittamista ja ratkaisuja alueen vesipulaan.

Mittelö saattaa kuitenkin katketa kesken. Lehtitietojen mukaan vaalilautakunta tutkii väitteitä, joiden mukaan Lontoossa maanpaossa asuva Thaksin on rikkonut häntä kokevaa poliittisen toiminnan kieltoa jakelemalla PPP:n vaalikampaajan tueksi viisi miljoonaa CD-levyä koillisiin maakuntiin.

Jos väite osoittautuu todeksi, myös PPP voidaan sulkea vaaleista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia