Thaimaassa taas tuomio majesteettirikoksesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Thaimaassa taas tuomio majesteettirikoksesta

Oikeudenkäynti on yksi esimerkki lisää oikeuslaitoksen väärinkäytöstä monarkian suojeluun, Human Rights Watch toteaa.

Thaimaa on tuominnut uutisnettisivuston ylläpitäjän Thaimaan monarkiaa loukkaavista lausunnoista, jotka toiset käyttäjät olivat kirjoittaneet hänen nettisivustolleen.

Chiranuch Premchaiporn, Prachatai-uutisnettisivuston ylläpitäjä, tuomittiin vuoden vankeuteen kymmenestä kirjoituksesta, jotka oikeus tulkitsi majesteettirikoksiksi. Myöhemmin rangaistus alennettiin kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kyseessä on jälleen uusi esimerkki Thaimaan hallituksen toimista rajoittaa sananvapautta monarkian suojelun nimissä.

"Yhä useammat nettimoderaattoreista ja internetpalveluiden tarjoajista joutuvat sensuroimaan keskusteluita monarkiasta siinä pelossa, että heitä saatetaan syyttää muiden kommenteista", Brad Adams, Human Rights Watchin Aasian johtaja kertoo.

Thaimaan rikoslaki pitää monarkiaa loukkaavia lausuntoja uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Viimeisen puolen vuoden aikana Thaimaan viranomaiset ovat sulkeneet yli 5000 nettisivustoa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia