Tanska tavoittelee vihreämpää ja turvallisempaa Eurooppaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tanska tavoittelee vihreämpää ja turvallisempaa Eurooppaa

EU:n puheenjohtajuuskauden aloittava Tanska on määrittänyt tavoitteekseen vastuullisen, dynaamisen, vihreän ja turvallisen Euroopan.

EU:n puheenjohtajuuskauden aloittava Tanska on määrittänyt tavoitteekseen vastuullisen, dynaamisen, vihreän ja turvallisen Euroopan, uutisoi Kehys ry.

Haastavassa taloustilanteessa kauden aloittava Tanska peräänkuuluttaa vastuullisempaa ja kilpailukykyisempää talouspolitiikkaa sekä Euroopan sisämarkkinoiden kehittämistä. Tanska myös korostaa euromaiden ja muiden EU-maiden välisen yhteistyön lisäämistä.

Talouskurin lisäksi puolivuotiskaudella korostuvat ympäristö- ja turvallisuusasiat.

Vihreän Euroopan edistämiseksi Tanska painottaa energiatehokkuutta ja vihreiden teknologioiden kehittämistä. Turvallisuuskysymyksistä korostuvat maahanmuuttokysymykset ja huoli kansainvälisestä rikollisuudesta.

Kehityspolitiikassa Tanska painottaa globaalia ja jaettua vastuuta, jossa EU tukee kehitysmaita niiden pyrkimyksissä hyötyä globalisaatiosta. Puheenjohtajuuskautensa kehityspoliittiseksi painopisteeksi maa on asettanut kaupan ja kehityksen väliset yhteydet.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia