Tanska jättää CIA:n vankilentojen tutkimisen puolitiehen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tanska jättää CIA:n vankilentojen tutkimisen puolitiehen

Ministeriön päätös rajoittaa CIA:n vankilentojen tutkinta koko Tanskan sijasta vain Grönlantiin närkästyttää kansalaisjärjestöjä.

Tanskan ulkoministeri ilmoitti viime viikolla, että CIA:n vankilentoja vuodesta 2001 tarkasteleva tutkinta rajoitetaan koko Tanskan sijasta vain Grönlantiin kohdistuneisiin lentoihin.

Amnesty Internationalin terrorismin vastaisten toimien ja ihmisoikeuksien asiantuntijan Julia Hallin mukaan tutkinta ei ole tarpeeksi laaja.

"Eurooppaan kohdistuneista vankilennoista on saatu uutta tietoa vuoden 2008 jälkeen esimerkiksi Puolassa, Liettuassa ja Suomessa. Uuden tutkimuksen pitäisi kattaa koko Tanska ja tutkia myös tietoja, joita ei ole tuotu julkisuuteen aikaisemmin", Hall toteaa.

Amnesty vaatii Tanskaa tekemään riippumattoman, kattavan ja tehokkaan tutkimuksen maansa roolista Yhdysvaltojen vankilennoissa, eikä vain selostaa vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen tuloksia. Tutkijat eivät uudessa tutkimuksessa esimerkiksi saa hankkia todistajanlausuntoja eivätkä vaatia uusia tietoja lentoja koskien.

Useat raportit osoittavat, että Grönlanti on ollut tärkeässä roolissa CIA:n vankilennoissa. Joidenkin tietojen mukaan vankilennot ovat voineet pysähtyä Kööpenhaminassa ja muillakin Tanskan alueilla.

Tanska on EU:n puheenjohtajamaa ensi vuonna. Tanskan ulkoministeri Villy Soevndal on todennut, että laajemmat tutkimukset tulisivat maalle liian kalliiksi.

Amnesty aikoo jatkaa hallituksen painostamista vankilentojen tutkimiseksi, kunnes maan rooli CIA:n terrorismin vastaisessa operaatioissa selviää.

Suomenkaan tiedot eivät ole riittävät

Amnesty International vaatii myös Suomea tutkimaan lisää maassa pysähtyneitä epäiltyjä vankilentoja. Edellisviikolla julkaistut tiedot ovat Amnestyn mukaan edelleen puutteellisia. Lennoista on myös ristiriitaisia tietoja.

Amnesty kertoo tutkineensa uudet lentotiedot tarkkaan ja löytäneensä viitteitä Suomen osallisuudesta vankilentoihin useamman kuin yhden lennon suhteen. Myös yhteyksiä Liettuaan, jossa Yhdysvalloilla epäillään olleen laittomia vankiloita, on löytynyt.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia