Talebanit kahmivat neuvostoarmeijan jäämistöä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Talebanit kahmivat neuvostoarmeijan jäämistöä

Afganistanin vahvistuvat Taleban-sissit sotivat paljolti neuvostojoukoilta jääneillä aseilla, paikalliset viranomaiset sanovat.

Neuvostoliitto miehitti Afganistania vuosina 1979-1988, ja sen lähdettyä asukkaat ottivat talteen aseet, joita neuvostoarmeijalta jäi kosolti Pohjois-Afganistaniin.

Nyt aseille riittää kysyntää, ja ammattimaiset salakuljettajat siirtävät niitä Talebanin vahvoille alueille maan eteläosiin, Ustad Basir Arifi kertoo. Hän toimii laittomien aseellisten ryhmien aseistariisuntaohjelman (Diag) sihteerinä.

Arifin mukaan viranomaiset ovat pysäyttäneet useita aselasteja ja Diag kehottaa hallitusta tiukkoihin toimiin kaupan tyrehdyttämiseksi. Muuten Talebanin sota hallitusta ja maassa olevia ulkomaisia joukkoja vastaan uhkaa entisestään kiihtyä.

Diagin johtaja Abdul Aziz Ahmad Zai on erittäin huolissaan Talebanin vahvistumisesta. Hänen mukaansa aseita saattaa tulla myös rajan takaa Uzbekistanista ja Tadzhikistanista. Irania hän ei mainitse, vaikka Yhdysvallat syyttää sitä talebanien aseistamisesta.

Zain mukaan salakuljetusta hoitavat vahvat järjestäytyneet rikollisjoukkiot. Hallitus yrittää kuitenkin panna kovan kovaa vastaan, hän vakuuttaa.

Pohjoisessa Jowzjanin maakunnassa äskettäin puhjenneet mellakat olivat Zain mukaan osoitus siitä, että kansalaisten on helppoa saada aseita. Lisäksi maan pohjoisosissa toimii edelleen lukuisia aseellisia ryhmiä, mikä huolestuttaa Diagia.

Diagissa puolustusministeriötä edustava kenraali Abdul Manan kertoo, että aseistariisunnalla on saatu kerättyä 70 000 raskasta ja kevyttä asetta eri puolilta maata.

Hän uskoo kuitenkin, että yksin pohjoisen ryhmillä on yhä vähintään miljoona tappovälinettä.

Eräs Mazar-i-Sharifin kaupunkia ympäröivässä pohjoisessa Balkhin maakunnassa toimiva aseiden salakuljettaja kertoo IPS:lle olleensa alalla pari vuotta ja käyvänsä säännöllisesti pohjoisessa ostoksilla.

"Olen pestannut paikallisia keräämän aseita niiden haltijoilta ja järjestän niille kuljetuksen etelään", nimettömänä pysyttelevä parrakas mies sanoo.

"Minulla on Kandaharissa asiakkaita, jotka ilmaantuvat paikalle aselastin saapuessa. Kauppa on tuottoisaa. Voin ostaa pohjoisessa Kalashnikov-rynnäkkökiväärin 150 eurolla ja myydä sen etelässä 300 eurolla", mies kertoo mainiten salakuljettavansa satunnaisesti myös räjähteitä.

Balkhin maakunnassa asuva Ahmad Shah, 45, tunnustaa avoimesti toimittavansa aseita salakuljettajille: "Ansaitsen elantoni tällä liiketoiminnalla."

Maakunnan kuvernööri Atta Mohammad Nur ei myönnä eikä kiellä aseiden salakauppaa. "Se voi olla totta. Kapinalliset tekevät parhaansa häiritäkseen elämää maassa", hän muotoilee.

"Ihmisillä on aseita. Jowzjanissa ja sen naapurimaakunnissa on runsaasti laittomia aseryhmiä. Jotkut sotaherrat myös järjestävät joukkojaan uudelleen", Jowzjanin maakunnan kuvernöörin tiedottaja Rohullah Samun selittää.

Viittaus koskee Afganistanin tunnetuimpiin sotapäälliköihin kuuluvaa Abdorrashid Dostumia, joka tuki aikanaan neuvostojoukkoja. Dostumilla on ollut sormensa pelissä useissa viime vuosikymmenten vallanvaihdoksissa, ja hänellä on yhä suuri vaikutusvalta Jowzjanissa.

Dostum auttoi Yhdysvaltoja kukistamaan Talebanin 2001. Häntä pidettiin viime aikoihin asti pohjoisen vahvana miehenä, mutta rooli on sittemmin kutistunut presidentti Hamid Karzain sotilasneuvonantajan tehtäväksi.

Keskustelu Talebanin aseistajista kiihtyi kesäkuun puolivälissä, kun Yhdysvaltain alivaltiosihteeri Nicholas Burns väitti CNN:n haastattelussa, että Iranin asetoimituksista on pitäviä todisteita.

Tilanteen ironisuutta lisää se, että Talebanin juuret ovat Afganistanin islamilaisissa mujahideen-joukoissa, joita Yhdysvallat tuki niiden taistellessa Neuvostoliiton miehitystä vastaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia