Syyrian polioepidemia levinnyt Irakiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Syyrian polioepidemia levinnyt Irakiin

Konfliktin keskellä tehtävät rokotuskampanjat ovat äärimmäisen haastavia, sanovat avustusjärjestöt.

Syyriassa viime syksynä puhjennut polioepidemia vaikuttaa levinneen massiivisesta rokotuskampanjasta huolimatta myös Irakiin. Maailman terveysjärjestö WHO on vahvistanut bagdadilaisvauvalta löydetyn polion muistuttavan läheisesti Syyriassa levinnyt virusta.

Ennen maaliskuun lopulla löydettyä tartuntaa Irakissa ei ollut havaittu poliota 14 vuoteen. Maan hallitus on ilmoittanut käynnistävänsä yhteistyössä WHO:n ja UNICEFin kanssa rokotuskampanjan, jolla pyritään tavoittamaan kaikki 5,6 miljoonaa alle viisivuotiasta irakilaislasta.

Myös Syyriassa vahvistettujen tartuntatapausten määrä on noussut 38:aan. Rokotuskampanjaan osallistunut ja Lähi-idän viittä miljoonaa palestinalaispakolaista avustava YK-järjestö UNRWA sanoi brittilehti The Guardianin haastattelussa nykyisen epidemian olevan kaikkein aikojen haastavin polion vastaisen kamppailun historiassa.

"Pahasti vahingoittunut infrastruktuuri, Syyrian turvallisuustilanteen heikentämä pääsy terveydenhuoltopalvelujen luo sekä massiivinen riskiryhmien muuttoliike maan sisällä ja rajojen yli – tämä kaikki vaikeuttaa huomattavasti epidemian hallintaa ja palestiinalaispakolaisten terveyden suojaamista koko alueella", järjestö sanoo.

Avustusjärjestöt ovat rokottaneet maan sisällä ja kuudessa naapurivaltiossa yhteensä 22 miljoonaa lasta sen jälkeen, kun virus todettiin ensimmäisen kerran viime lokakuussa. Järjestöjen mukaan kaikkia haavoittuvassa olevia ei ole onnistuttu kuitenkaan tavoittamaan muun muassa piiritetyille alueille rajoitetun pääsyn takia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia