Suomi pitää Nicaraguan demokratiaa hengissä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi pitää Nicaraguan demokratiaa hengissä

Avun vetäminen Nicaragualta saattaisi jopa tukea itsevaltaista presidenttiä Daniel Ortegaa, arvioi Toni Sandell.

Suomen avun vetäminen Nicaragualta saattaisi jopa tukea maan diktaattorimaista presidenttiä Daniel Ortegaa, arvioi Toni Sandell artikkelissaan.

Seitsemän Euroopan maata on vetänyt kehitysapunsa Nicaragualta maan demokratian heikkenemisen ja presidentin kovien puheiden vuoksi. Suomi on toistaiseksi jäänyt, mutta Nicaraguan tilannetta punnitaan uudelleen, kunhan uusi kauppa- ja kehitysministeri saadaan valituksi.

Sandell pitää tärkeänä Suomen tukea, sillä jäädytettyään budjettitukensa Nicaragualle vuonna 2008 Suomi on suunnannut rahat kansalaisyhteiskunnan tukemiseen. Suomen rahoilla paikalliset kansalaisjärjestöt osallistuvat kansalliseen keskusteluun niin valtion rahojen käytöstä, verouudistusten tarpeesta kuin hallituksen ihmisoikeus- ja sananvapauden rajoittamisestakin.

Suomen Nicaraguasta vetäytyminen saattaisi Sandellin mukaan olla palvelus Ortegalle: Nicaraguan tukijoiksi jäisivät Venezuela ja kansainväliset rahoituslaitokset, jotka eivät painosta maata demokratiaan. Sen sijaan jäämällä odottelemaan vallan vaihtumista Suomi voisi tukea demokratian rippeitä maassa ja muistuttaa Nicaraguan hallitusta hyvän hallinnon merkityksestä.

"Jos Suomikaan ei tue kansalaisyhteiskuntaa, demokraattiset järjestelmät ja ihmisoikeudet romahtavat vielä pahempaan jamaan ja Nicaraguan kehityksen tukeminen Ortegan jälkeen hidastuu", Sandell kirjoittaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia