Suomi auttaa Libyasta paenneita | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi auttaa Libyasta paenneita

Suomen Punainen Risti on saanut ulkoministeriöltä 1,2 miljoonaa euroa käytettäväksi Libyan levottomuuksia pakenevien ihmisten auttamiseen.

Avustusjärjestöjen pääsy Libyaan on heikon turvallisuustilanteen takia viivästynyt. Suomalaisia Punaisen Ristin työntekijöitä on kuitenkin tällä hetkellä Tunisian rajalla auttamassa pakolaisia.

Ulkoministeriön on myöntänyt 1,2 miljoonaa euroa Libyasta paenneiden auttamiseksi Suomen Punaiselle Ristille. Järjestö on käyttämässä rahat pääasiassa avustustarvikkeisiin kuten telttoihin, huopiin, pressuihin sekä keittiö- ja wc-tarvikkeisiin jotka lähetetään Tunisian ja Libyan rajalle. Avustustarvikkeiden lisäksi Tunisiaan lähetetään neljästä kuuteen teknikkoa avustustyöntekijöiksi.

- Tärkeintä on nyt saada ihmiset taivasalta suojaan. Alueella on yöllä todella kylmä, ja nyt ihmiset nukkuvat pitkälti ilman suojaa, toteaa Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun apulaisjohtaja Päivi Laurila. .

Suomen Punainen Risti auttaa paenneita myös saamaan yhteyden omaisiinsa, joita on levittäytynyt ympäri maapallon.

– Olemme nyt olleet leirillä kaksi tuntia ja minä olen jo yhdistänyt 40-50 puhelua. Edessäni on sadan ihmisen jono, joka kasvaa koko ajan, kertoo Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Jarmo Villanen.

Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan Libyassa on yli miljoona lasta uhattuna. Järjestön avustustyöntekijät ovat arvioimassa avun tarpeita Libyan itäosissa.

Punaisen Ristin arvioiden mukaan Libyasta pakenee Tunisian puolelle yli 12 000 ihmistä päivässä. YK arvioi, että Libyan ja Tunisian välisellä rajalla on lisäksi ainakin 20 000 ihmistä odottamassa pääsyä Tunisiaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia