Stoppi verojen kiertämiselle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Stoppi verojen kiertämiselle

Maailmanlaajuisesta köyhyydestä ei päästä eroon, ellei veronkierrosta päästä eroon ja kehitysmaiden veronkantokykyä tehosteta. Laittomista rahansiirroista aiheutuvien kehitysmaiden verotulojen mene

Maailmanlaajuisesta köyhyydestä ei päästä eroon, ellei veronkierrosta päästä eroon ja kehitysmaiden veronkantokykyä tehosteta. Laittomista rahansiirroista aiheutuvien kehitysmaiden verotulojen menetysten arvioidaan olevan noin puolitoistakertaiset kehitysapuun nähden.

Ensi vuoden tammikuussa Euroopan parlamenttin käsittelyyn tuleva päätöslauselmaluonnos vaatii EU:n jäsenmailta ja komissiolta vahvoja toimia kansainvälisen veronkierron ja laittoman pääomapaon hillitsemiseksi. Lisäksi Unionin  tulisi myös nostaa veroparatiisien ja korruption torjunta kansainvälisten rahoitus- ja kehityslaitosten ensisijaiseksi tavoitteeksi.

Mietintöluonnos kritisoi myös nykyisenkaltaisia kahdenvälisiä verotiedonvaihtosopimuksia siitä, etteivät sopimukset täytä tehtäväänsä. Ne pikemminkin tekevät veroparatiiseista entistäkin houkuttelevampia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia